Erilaisia opetuksia
Laitan tänne tätä Kad-esh map Ministries uutiskirjettä. Piispa Dominiquae ja Rabbi Baruch Bierman ovat palvelutehtävässä kokoamassa Herran morsianta kaikista kansoista palaamaan juurille alkuperäiseen opetukseen. Piispa Dominiquae kertoo kirjassaan Öljypuuhun oksastettuna johdannossa seuraavaa: Lainaan seuraavia otteita. Nyt on kulunut yli 1600 vuotta siitä, kun maailmanlaajuinen kirkko hukkasi alkuperäiset apostoliset, juutalaiset valtakunnan evankeliumin raamatulliset perusteensa. Vuodesta 325 lähtien, Nikean kirkollisiskokouksen allekirjoituksista lähtien, kirkko on jakaantunut ollen osaksi ja ajoittain kokonaan irrallaan alkuperäisestä Valtakunnan evankeliumista, jota saarnasivat juutalaiset apostolit, alkuperäiäset 12 kirkkoisää! Tämä erottautuminen tai pesäero on maksanut miljoonien juutalaisten hengen, kun heidät on tuhottu Kristuksen nimessä korvausteologian nojalla, jota on noudatettu Nikean kirkolliskokouksesta lukien. Ihmishenkiä on menetetty kaikissa kansakunnissa kautta koko maailman. Kärsimys on ollut seuraamusta vakavasta kirouksesta, joka on johtunut siitä, että kirkko on erottautunut juutalaisista juuristaan ja sen seurauksena on kehittynyt viha juutalaisia ja jopa Pyhiä hebrealaisia kirjoituksia kohtaan! Jumala antoi lupauksensa (1 Moos. 12:3) Aabrahamille ja hänen jälkeläisilleen (Israel, juutalaiset) ja se on tulossa kaikille kansakunnille. Taivaallinen kello tikittää lopun aikana viimeisiä kohtalokkaita sekunteja, jonka jälkeen tämä aika päättyy ja Jumalan vihan vuodatus alkaa, ennen Hänen toista tulemustaan. ”Siunaan niitä, jotka sinua siunaavat ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat” Ekklesia on saatettava ennalleen siihen SUURUUTEEN, joka vallitsi alkuseurakunnassa Jerusalemissa ja enemmänkin! Kaikkivaltias Isä haluaa vuodattaa kirkkautensa kaikkien kansojen yli ennenkuin päättää tämän ajan, jotta niin moni kuin mahdollista voisi pelastua. Jotta se voisi tapahtua, on välttämätöntä, että ihmiset KATUVAT, TEKEVÄT PARANNUKSEN JA HYLKÄÄVÄT Nikean kirkkolliskokouksen päätökset ja kaiken KORVAUSTEOLOGIAAN liittyvän! Alkuperäisten apostolisten juutalaisten perusteiden ennallistamiseen, sellaisena kuin ne olivat alkuseurakunnan aikana, on kiirellinen tarve, sillä sen kautta voidaan murtaa kaikki korvausteologian kiroukset, jotka se on vetänyt kirkon ja kansakuntien päälle. Koko Kristuksen seurakunnan ja nöyryytettävä itsensä ja mentävä ´parannuksenteon ja puhdistuksen kasteelle` silloin ja vain silloin, se voi päästä suuruuteen ja kirkkauteen ja vaikuttaa Israelin ennnalleen asettamiseen ja kansakuntien pelastumiseen.
”Sillä Siionista tulee ja Jahven Sana Jerusalemista” Jes. 2:3
HANUKKA 2014 – VOITTAJIEN JUHLA
Jerusalemissa vietettiin temppelin vihkimisen muistojuhlaa. Oli talvi, ja Jeshua käveli temppelialueella Salomon pylväskäytävässä. Johannes 10:22,23
Shabbat shalom, rakkaat ystävät, ja siunattua Hanukka-juhlaa KAIKILLE!
Useimmat tuntevat Hanukka-kertomuksen, kertomuksen, joka herättää monissa suuren ilon. Se on aika, jolloin valo voittaa pimeyden, voitelu murtaa ikeen, rohkeus voittaa ahdistuksen ja vanhurskaus kukistaa jumalattomuuden ja harvat saavat voiton monista.
Mikään ei estä JHVH:ta antamasta voittoa yhtä hyvin harvojen kuin monien kautta. 1 Samuel 14:6
Minä pidän Hanukasta, kukapa ei pitäisi! Siinä ovat kaikki ne ainekset, joita Pyhään Juhlaan tarvitaan. Israelissa me varmistamme, että lapset nauttivat Adonain juhlista, joten teemme niistä, etenkin Hanukasta, erityisesti lapsia miellyttäviä. Parhaat juhlalaulut lauletaan Hanukkana. Me laulamme Menorasta ja öljystä, jota riitti kahdeksaksi päiväksi ja Modiinista kotoisin olevasta Juudas Makkabealaisesta, joka johti papillisen leeviläisperheensä kapinaan voittamattomalta näyttävää Kreikan valtaa vastaan. Muistelemme Kreikan kuningasta, Antiokus Epifanesta, joka saastutti Jerusalemin Pyhän Temppelin uhraamalla sikoja Zeukselle, pakanalliselle jumaluudelle. Muistelemme miten Juudaksen johtamat makkabealaiset onnistuivat voittamaan kreikkalaiset, vaikka makkabealaisia oli niin vähän. Meistä on ihanaa laulaa Öljyihmeestä ja leikkiä siihen liittyviä erityisiä leikkejä.
Kaikkine näine hienoine asioineen Hanukka ei ole raamatullinen juhla, vaan pikemminkin raamatullisia arvoja kunnioittava historiallinen juhla, jota Jeshuakin ilmeisesti vietti Johannes 10:22,23:n mukaan. Yksi Hanukkaan liittyviä mielenkiintoisimpia seikkoja on sen yhteys Maailman valoon- Jeshuaan. Tahtoisin lisätä yhden nimen niiden monien lisäksi, joita Hanukalle on annettu ( Valon Juhla, Vihkimisjuhla ), ja kutsuisin sitä Neitseellisen Sikiämisen Juhlaksi. Jeshuahan sikisi neitsyt-äitinsä Marian kohdussa ihmeellisellä tavalla täyttäen näin profeetta Jesajan ennustuksen. Jesaja sanoi, että Neitseestä Syntymä olisi merkki Israelille.
Sen vuoksi JHVH itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel. Jesaja 7:14
Maailman Valo sikiää Hanukkana ja yhdeksän kuukautta myöhemmin Hän syntyy Lehtimajanjuhlan (Sukkot) aikana! Messiaan ja Uudistetun Liiton (Brit chadasha) kautta me näemme Valon ja Ihmeiden välisen yhteyden.
Jeshua puhui taas heille ja sanoi: ” Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeydessä, vaan hänellä on elämän valo.” Johannes 8:12
Hanukkana me muistelemme, miten juutalainen makkabealaisarmeija valloitettuaan Pyhän Temppelin (Beit Mikdash) kreikkalaisten käsistä halusi sytyttää Menoran Pyhässä, mutta he löysivät vain yhden pullon pyhitettyä öljyä, joka riitti vain yhdeksi päiväksi. Uskossa he sytyttävät seitsenhaaraisen Menora-kynttelikön ja JHVH vaikutti, että öljyä riittikin kahdeksaksi päiväksi yhden sijaan. Tänä aikana papit saivat pyhitetyksi uutta öljyä ( toimenpiteeseen kuluu viikko). Hanukka-Menorassa on itse asiassa 8 + 1 kynttilää: 8-päivän öljyihmeelle ja ylimääräinen kynttilä nimeltään Shamash eli palvelijakynttilä, jolla kaikki muut kynttilät sytytetään. Noin 100 vuotta Hanukkaan liittyvien tapahtumien jälkeen Messias Jeshua ilmestyi näyttämölle sanoen:
MINÄ OLEN MAAILMAN VALO
Toisin sanoen, Minä olen Shamash (palvelijakynttilä), joka sytytän kaikki muut. Jahven Sana sanoo, että ihmisen henki on Adonain kynttilä (lamppu).
Ihmisen henki on JHVH:n lamppu, se tutkii ihmisen sisimpiä myöten. Sananl. 20:27
Ilman Jeshuaa meidän kynttilä-henkemme sammuu. Hän on ainoa, joka voi saada meissä aikaan VALON ihmeen. Ei siis ole yllättävää, että Maailman Valo, Messias Jeshua, sikiäisi juuri silloin, kun koko Israel oli käymässä juhlimaan Hag Haurimia (Hanukkaa, Valon Juhlaa). Adonai tekee kaiken oikein, joten Hän varmisti, että Hänen Poikansa neitseellinen sikiäminen tapahtuisi juuri tämän ihmeellisen Juhlan aikana. Mielenkiintoinen seikka on sekin, että sekä Hanukka että Sukkot (Lehtimajanjuhla) ovat molemmat 8 päivän pituisia juhlia. Nämä molemmat juhlat kestävät 8 päivää ja niitä leimaa suuri ilo ja juhlinta, koko kalenterin suurin ilo ja suurin juhlinta.
Jos haluat lukea koko Hanukka-kertomuksen, löydät sen apokryfikirjoista, Makkabealaiskirjoista. Kertomusta lukiessasi pystyt arvostamaan sitä valtavaa taistelua, johon tämä pieni pappijoukko (cohanim=papit) joutui voittaakseen kreikkalaiset. He antoivat todella henkensä alttiiksi saadakseen Pyhän Temppelin haltuunsa ja pois pakanavaikutuksen ulottuvilta. Heidän oli uhmattava vaarallisin asein varustautuneita suuria armeijoita. Ja taistelun kiivaudesta huolimatta he onnistuivat yrityksessään! He ovat meille innoituksen lähteenä, kun taistelemme Elohimin Hengen kanssa saadaksemme Seurakunnan ulos Korvausteologiasta ja sen pakanallisesta vaikutuksesta (kuten kohta käsillä oleva Joulu). Se rohkaisee meitä myös uskomaan, että täydellinen Israelin ennalleen asettaminen toteutuu kaikkien muslimimaiden ja YK:n enemmistön vihasta huolimatta. JHVH:n talousjärjestelmässä ei ole koskaan ollut kyse NUMEROISTA vaan SITOUTUMISESTA. Kukaan ei kestä kahden tai kolmen edessä, jotka ovat sitoutuneet toimimaan tietyn asian puolesta, etenkin kun kyse on Jumalan asiasta.
Vielä minä sanon teille: jos kaksi teistä maan päällä sopii keskenään mistä asiasta tahansa, että he sitä anovat, he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaissa. Matteus 18:19
Jos sinusta on tuntunut, että olet vähemmistössä, nosta pääsi pystyyn tänä Hanukkana! Vähemmistö, jonka kanssa on JHVH, on valtava enemmistö! Kamppailu vanhurskauden puolesta on hyvin todellinen, mutta muista, että Shamash on meidän sisällämme, joten anna Hänen Valonsa loistaa. Anna Hänen Henkensä (Ruach) virrata väkevästi kauttasi ja tuoda Valoa, Pelastusta, Parantumista ja Ihmeitä kaikille ympärilläsi oleville. Nämä päivät ovat suuren pimeyden päiviä, ja niin kuin minulle rakkaimmassa Hanukka-laulussa sanotaan:
Olemme tulleet karkottamaan pimeyden ja vaikka kukin meistä on vain pieni valo niin YHDESSÄ me olemme valomeri.
Vaikka olemme vähemmistö, niin kun olemme YHDESSÄ ja SITOUTUNEITA , me onnistumme tuomaan VALON Seurakunnan keskelle, Israeliin ja koko maailmaan, HalleluJAH !
Kuinka hyvää ja suloista onkaan, kun veljekset elävät sopuisasti yhdessä. Se on kuin pään päälle vuodatettu hyvä öljy, jota valuu partaan, Aaronin partaan, öljy, jota tippuu pitkin hänen viittaansa. Se on kuin Hermonin kaste, joka laskeutuu Siionin vuorille. Sillä sinne JHVH on säätänyt siunauksen, ikuisen elämän. Psalmi 133
Tänä Hanukkana me tahdomme kiittää teitä ja kaikkia kumppaneitamme ja ystäviämme, jotka ovat tukeneet meitä taloudellisesti, rukouksin ja ystävinä.
YHDESSÄ me kukistamme pimeyden voimat, pakanallis-kreikkalaisen vaikutuksen ja korvausteologian ja valmistamme tietä koko maailman kattavalle HERÄTYKSELLE.
Minä jännitän Juudan jousekseni, asetan siihen nuoleksi Efraimin ja nostan sinun poikasi, Siion, , sinun poikiasi vastaan, Jaavan (Kreikka). Minä teen sinut sankarin miekan kaltaiseksi. Sakarja 9:13
Taloudellinen tukenne lähettää meidät ympäri maailmaa, auttaa meitä kuuluttamaan ”Siionissa tehty Evankeliumia” kaikin mahdollisin keinoin. Teidän avullanne Eilatin Rukous Torni levittää valoa Eilatin pimeyteen, Israelin Eteläporttiin. Olette auttaneet meitä painamaan jo 10 eri kirjaa ja monia niistä useilla eri kielillä. Me olemme ehdottomasti ”Makkabealais” henkinen Liike, mutta kaikessa TODELLA SUURESSA, jonka Elohim saa aikaan, Hän käyttää vain muutamia harvoja. Kuningaskunnan suuret työt tapahtuvat aina vähemmistön, ei koskaan enemmistön kautta. Näin HÄN saa kaiken kunnian ja te kaikki saatte yhdessä meidän kanssamme Ikuisen Palkkion Jeshuan mahtavassa Nimessä.
Siunattua, ilon ja ihmeiden täyttämää Hanukkaa kaikille!
Mentorinne ja ystävänne Israelissa
Piispa Dominiquae ja Rabbi Baruch Bierman
”Siionin tähden en voi vaieta” Jesaja 62:1
Antaaksenne tukenne Piispalle ja Rabbille kun he lepäävät tämän Sapattivuoden, siirtykää sivulle www.kad-esh.org , painakaa ja kirjoittakaa viestiksi REST (lepo), tai kirjoittakaa meille sähköposti info@dominiquaebierman.com saadaksenne tietoja miten voitte suorittaa tukenne pankkisiirrolla tai luottokortilla.
Rukoilemme, että tällä kerralla ei tarvita Vaaleanpunaista luottokorttia, kun heidän opetuslapsensa eri maissa pitävät huolen siitä, että he ovat LEVÄNNEITÄ ja virvoittuneita alkamaan seuraavan 7 vuoden jakson Riemuvuoden jälkeen ensi vuonna. Tunnemme, että pelottava armeija on nousemassa ja että meidän juutalaiset, hengelliset vanhempamme tulevat tarvitsemaan kaiken fyysisen, henkisen ja tunne-elämän voiman valvoakseen, johtaakseen ja ruokkiakseen Juudan Leijonan MAP-armeijaa. Siunatkoon Hän teitä 1 Mooses 12:3:n koko siunauksella ja tuhatkertaisella siunauksella niin kuin on sanottu Jesaja 60:22:ssa ja 5 Mooses 1:11:ssä.
LIITY JAH:n ARMEIJAAN, OPISKELE GRM www.kad-esh.org paina Bible School, Raamattukoulu
NYT SPREAKERISSA
Kutsumme teidät seuraamaan meitä Spreakerissä, kun Piispa Dominiquae opettaa Israelista, Uskon juutalaisista juurista ja jakaa Pyhän Hengen hänelle antamia profetaalisia s
NYT KAUPASSAMME:
Armon mantteli-lippuja ja bannereita
United Nations for Israel, lippuja, bannereita ja t-paitoja
NISSI Miracle (Ihme) Voiteluöljy 30 ml ja100 ml
www.kad-esh.org klikkaa SHOP
IGPM
Voit rekisteröityä IGPM: n saadaksesi ajankohtaiset raportit Operaatiosta ”Solid Rock” Gazassa ja voit myös ladata dokumentteja kuinka rukoilla Israelin puolesta.
SUOMEN YHTEYSHENKILÖ
on Elisa Takala, puh. 045-2579802, sähköposti kemapfin@gmail.com
Elisalta voitte tilata Piispan kirjoja, musiikkia ja raamattukoulu DVD:n
Yhteystiedot Kad-Esh MAP Ministries E-mail: info@dominiquaebierman.com / www.kad-esh.org USA: PO Box 15221, Newport News, VA, 23608 Israel: PO Box 4090, Eilat 88140 Puhelin +972 523 781 553, Fax +972 8 633 0270 © Copyright Bishop Dr Dominiquae Bierman 2014 – Lupa näiden kirjoitusten edelleenjakamiseen myönnetään (ja jopa kannustamme siihen). Näitä saat kopioida tekstimuodossa, lähettää sähkö http://www.kad-esh.orgpostitse tai nettisivustosi kautta. Et kuitenkaan saa muuttaa mitään kohtaa tekstissä ja sinun on ehdottomasti säilytettävä kaikki kirjoittajan siihen liittämä aineisto mukana, mukaan luettuna |
LAMMAS- JA VUOHIVALTIOT ISRAELIN KAUHUN TÄYTTÄMÄSSÄ SODASSA
Niin Kuningas vastaa heille: ”Totisesti minä sanon teille: kaiken minkä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” Matteus 25:40
Shabbat Shalom rakkaat ystävät,
Miten kansat ovat kohdelleet Israelia, kun se on hädässä? Tämä on yksi ratkaiseva tekijä, joka tulee erottamaan Lampaat Vuohista, niin ihmiset kuin valtiotkin!
Viimeksi kuluneen kuukauden aikana JHVH pelasti suuren uhrin kautta Israelin kauhealta tuholta. Hamasin terroristijärjestö, joka on hallinnut Gazaa, on kaivanut yli 31 kauhutunnelia, joista on monia ulosmenoaukkoja keskellä Israelin asutuskeskuksia. He olivat kätkeneet tunneleihin jopa moottoripyöriä voidakseen iskeä nopeasti, heti kun sadat tai tuhannet terroristit olisivat tulleet ulos tunneleista. Terroristeilla olisi ollut päällään israelilaisten sotilaiden univormut, ja he olisivat siepanneet mahdollisimman paljon israelilaisia ja raahanneet heidät tunnelien kautta Gazaan. Toisten terroristien olisi ollut määrä pukea ylleen räjähdysaineita sisältävä liivi, ja sitten he olisivat räjäyttäneet itsensä kaupunkien keskustoissa, kouluissa, sairaaloissa, kauppakeskuksissa ja missä tahansa. Tämä suunnitelma oli tarkoitus toteuttaa Rosh HaShana´na, Pasuunanasoiton juhlana ja juutalaisena Uutena Vuotena syyskuussa 2014.
Jumala, Elohim, älä ole ääneti! Älä vaikene, Elohim, älä ole niin hiljaa! Sillä katso, sinun vihollisesi metelöivät ja vihaajasi ovat nostaneet päänsä. He juonittelevat sinun kansaasi vastaan ja pitävät neuvoa suojattejasi vastaan. He sanovat: ”Tulkaa, hävittäkäämme heidät olemasta kansa, niin ettei Israelin nimeä enää muisteta.” Pslami 83:2-5
Äskettäin CNN ;n ja Youtuben kautta on lähetetty erittäin valaiseva video erään tärkeän, Yusuf-nimisen Hamas-johtajan pojasta. Tämä nuori mies käänsi selkänsä islamille ja terrorismille ja hänestä tuli kristitty. Hän varoitti Länsimaita, että Hamas palvoo kuolemaa eikä piittaa yhdenkään ihmisen elämästä, ei edes omien omaistensa tai omasta elämästään, kunhan he vain saavuttavat päämääränsä, joka on Maailman Valloitus. Siksi he käyttävät omia vauvojaan ja kaikkia siviilihenkilöitä ihmiskilpinä.
Meidän rakkaat IDF-sotilaamme, jotka ovat enimmäkseen nuoria, 18-21-vuotiaita, miehiä, ovat urhoollisesti vaarantaneet henkensä antaakseen meille tänä vuonna Onnellisen Uuden Vuoden ja Pasuunansoiton juhlan. Olkoon taistelussa kaatuneiden muisto siunattu, saakoot heidän omaisensa kaiken lohdutuksen ja parantukoot ja pelastukoot haavoittuneet pikaisesti.
Pitäkää kätenne ylhäällä
Kun Mooses piti kätensä ylhäällä, Israel oli voitolla, mutta kun hän laski kätensä, Amalek pääsi voitolle. 2 Mooses 17:11
Kiitämme kaikkia teitä, jotka olette rukoilleet Israelin puolesta, ja etenkin niitä, jotka ovat noudattaneet lähettämäämme strategiaa 2Mooses 17:stä, ja olette kohottaneet kätenne rukoukseen Israelin puolesta tunnin ajan joka päivä. Voisitteko jatkaa sitä! Taistelu Israelin pelastumisesta ja lunastuksesta on vasta alkanut. Miljoonat juutalaiset maailmassa ovat suuressa vaarassa nyt kun antisemitistiset vihan aallot ovat iskeneet heihin Euroopassa. Jälleen kerran juutalaiset saavat pelätä Saksassa, Iso-Britanniassa ja Ranskassa. Monet ovat tekemässä alijaa; rukoilkaa heidän puolestaan, sillä Alija on vastaus terroriin.
Sen tähden JHVH sanoo: Katso, päivät tulevat, jolloin ei enää sanota: ´Niin totta kuin JHVH elää, Hän joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta´, vaan sanotaan: ´Niin totta kuin JHVH elää, Hän joka johdatti israelilaiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, johin hän oli heidät karkottanut.´ Sillä minä tuon heidät takaisin heidän omaan maahansa, jonka minä annoin heidän isilleen. Katso, minä lähetän monta kalastajaa, sanoo JHVH, kalastamaan heitä. Sen jälkeen minä lähetän monta metsästäjää metsästämään heitä kaikilta vuorilta, kaikilta kukkuloilta ja kallioiden rotkoista. Jeremia 16:14-16
Tänä sapattina päätimme lähettää teille erään Israelissa olevan tiimimme jäsenen todistuksen. Hän kävi katsomassa haavoittuneita IDF-sotilaita Beershevan sairaalassa, ja alla on hänen selostuksensa.
Mentorinne ja ystävänne Israelissa
Piispa Dominiquae ja Rabbi Baruch Bierman
”Siionin tähden en voi vaieta” Jesaja 62:1
Kol a Kavod!
”Kol a kavod, kol a kavod!” Nuori nainen vieressäni itki ja toisti näitä sanoja yhä uudestaan. Hän oli Gazassa juuri vakavasti haavoittuneen sotilaan sisko. Hän istui Beershevan sairaalan odotushuoneessa. Tähän sairaalaan tuotiin suurin osa Gazassa haavoittuneista sotilaista, ja naisen veli tuotaisiin sinne millä hetkellä hyvänsä.
Olen nuori suomalainen nainen, joka olen käymässä Israelissa ollakseni täällä siunaukseksi.
Minulla oli etuoikeus päästä käymään Beershevan sairaalassa muiden esirukoilijoiden ja kahden terrorin uhreja auttavan järjestön jäsenen kanssa. Kun minulle tarjoutui tämä tilaisuus lähteä heidän kanssan, en oikein tiennyt, mikä minua odotti, koska Suomessa ei ole ollut sotaa minun elinaikanani, etenkään ei rakettisadetta! Mutta tahdoin mennä näyttääkseni, että minä ja myös Suomi tuemme ja siunaamme heitä. Tunsin Jeshuan sanovan: ”Joukkuetoverit ja minun kansani ovat kantaneet sairaalaan nämä sotilaani, tahdon, että sinä kannat heidät Isän läsnäoloon rukouksillasi.”
Jeshua antaa meille vakavan opetuksen Matteus 25:ssä. Hän sanoo, että kun kansakunnat tuodaan Hänen eteensä tuomittaviksi, Hän erottaa lampaat vuohista. Keitä ovat lammaskansat ja keitä ovat vuohikansat? Lammaskansoja ovat ne jotka ovat siunanneet Jeshuaa teoillaan:” Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin muukalainen, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alaston, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairaana, ja te kävitte minua katsomassa, Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.”
Ja kun nuo vanhurskaat kysyvät, milloin he näkivät Jeshuan tuollaisessa tilassa, Hän vastaa:
”Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” Vähimmillä veljillä Jeshua tarkoittaa juutalaisia, Israelia!
Näin monia Hänen veljiään ja sisariaan, äitejään ja isiään Beershevan sairaalassa. Ja kyllä, heihin sattui! Suurin osa sotilaista on nuoria poikia, 18-24-vuotiaita. He ovat hyvin urheita, mutta he tarvitsevat kansojen rukoukset armon ja varjeluksen mantteliksi ylleen. Myös heidän perheensä taritsevat kiireesti rukousta! Ei ole parempaa aikaa olla itse täällä, tässä maassa, osoittamassa että me välitämme. Tämä on kansakunnille viimeinen tilaisuus tulla lammaskansaksi.
Siellä oli nainen, joka oli odottanut lähes kaksi viikkoa, että hänen poikansa, sotilas, heräisi koomasta. Pian on naisen syntymäpäivä, ja hän sanoi, että paras kuviteltavissa oleva lahja olisi, että hänen poikansa palaisi elämään ja heräisi. Me rohkaisimme häntä ja lupasimme rukoilla ihmettä tapahtuvaksi. Rukoilkaa kanssamme!
Israelilaiset perheet tarvitsevat paitsi rukouksiamme myös LÄSNÄOLOAMME. Kun kerroimme heille, että olemme Suomesta ja muista kaukaisista maista, ja että olemme tulleet tänne siunaamaan ja tukemaan heitä, he olivat todella kiitollisia ja liikuttuneita. JAH tahtoi meidän siunaavan juuri näitä ihmisiä. Jos emme olisi menneet sairaalaan, olisimme menettäneet tilaisuutemme ja olisimme torjuneet itsensä Jeshuan.
Kun näin Jeshuan perheen tuskan sairaalassa, miten vakavasti loukkaantuneita sotiaiita tuotiin sinne, miten heidän perheensä odottivat ja rukoilivat ja kärsivät, sain uutta ymmärrystä siitä, miten siunata Israelia. En tiedä vain joitain nimiä, vaan olen nähnyt kasvoja ja panen käteni heidän päälleen hengessä joka päivä ja juistan heille elämää ja lohdutusta.
Rakkas Sukkot-kiertueeseen osallistuja: Olet kutsuttu tänne juuri tätä aikaa varten. Tänne tulo juuri nyt voi merkitä elämää kuolleista jollekin, jonka Jeshua on varannut varta vasten sinun rukous- ja siunauskohteeksesi. Sinun rukouksesi ja läsnäolosi voivat merkitä elämää jollekin täällä. Älä koskaan pelkää oman henkesi puolesta ja siten jää paitsi sitä, mihin Jeshua kutsuu sinua. Ei ole turvalllisempaa paikka, kuin se, jossa Hän haluaa sinun olevan. Kadota elämäsi saadaksesi sen!
Suomessa on nyt rauha, mutta tiedän aivan varmasti, että jos en olisi kuuliaisesti lähtenyt tänne, vaan olisin jäänyt Suomeen nauttimaan rauhasta, olisin todella vaarassa, sillä vastustaisin Itse Kaikkein Korkeinta. Turvallisin paikka on se paikka, johon Hän kutsuu meidät, vaikka se sattuisi olemaan keskellä myrskyä tai vaikka Hän sallisi, että meidät heitetään tuliseen pätsiin niin kuin ne kolme heprealaista nuorukaista, Shadrach, Meshach ja Abednego. Mutta pätsi oli heille turvallisin paikka, koska Jeshua oli siellä heidän kanssaan! Juuri nyt monet, monet heprealaispojat ovat olleet pätsissään tai ovat käymässä läpi omaa pätsiään. Meidän tulee olla heille Jeshua, olla heidän kanssaan sekä rukoillen että toimien.
Jos emme ole Jahven tahdossa, joko pelkomme tähden tai mukavuudenhalusta, menetämme Hänen läsnäolonsa ja sen kanssa kaiken! Olkaamme kuten rakkaat Piispamme ja Rabbimme, jotka päättivät kadottaa elämänsä monta kertaa, suurissa vaaroissa, tuodakseen Jeshuan läsnäolon meille, kansoille. Me voimme nyt maksaa takaisin, kun tuomme Jeshuan läsnäolon Israeliin.
Beershevan sairaalassa kaunis juutalaisnainen istui poikansa vuoteen ääressä. Hänen poikansa, nuori sotilas, oli hyvin heikko, tippa kädessään. Saimme siunata heitä. Jeshua näytti minulle kuvan kukoistavasta puusta ja antoi minulle Psalmin 1:1-3 heille annettavaksi. Julistakaamme sitä jokaisen sotilaan ja Israelin ylle maassa matkustaessamme.
Autuas on Israel, joka ei vaella jumalattomien neuvon mukaan, ei viivy syntisten teillä eikä istu pilkkaajien parissa, vaan Israel on mieltynyt JHVH:n opetukseen (Tooraan) ja tutkii sitä päivin ja öin. Israel on kuin veripurojen ääreen istutettu puu, joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu. Kaikki mitä Israel tekee, menestyy.
Tervetuloa olemaan siunauksena ja perimään siunauksen!
Kirjottanut Kad-Esh MAP tiimin jäsen
”Siionin tähden en voi vaieta” Jesaja 62:1
IGPM
Voit rekisteröityä IGPM: n saadaksesi ajankohtaiset raportit Operaatiosta ”Solid Rock” Gazassa ja voit myös ladata dokumentteja kuinka rukoilla Israelin puolesta.
SUKKOT KIERTUE 2014:
40 PÄIVÄN YHTEINEN PAASTO ISRAELIN KATUMUKSEN, PARANTUMISEN JA VAPAUTUMISEN PUOLESTA SEKÄ MESSIAAN MORSIAN VAPAUTUMINEN EPÄPYHISTÄ LIITOISTA JA KORVAUSTEOLOGIASTA.
Alkaa Rosh Chodesh:na 26. elokuuta ja loppuu Yom Kippurina 4. lokakuuta auringonlaskun jälkeen.
2 Aikakirja 7:14
Room. 11:25-36
Ilmestyskirja 22:12-21
Ole ystävällinen ja valitse päivämäärä paastollesi.
Valitse paastotyyppi:
Danielin Paasto – hedelmiä, vihanneksia, viljoja, Nesteitä – jotka sisältävät luonnollisia mehuja sekä marjasmoothieita, vettä, yrttiteet tai Esther Paasto – kuiva, ei vettä eikä juomaa 1-3 päivän ajan.
Voit vuorotella paastojen välillä. Valitse mielellään vähintään päivä viikossa tai 3-5 päivää peräkkäin.
25 VUOTTA YHDESSÄ TV-PROJEKTI
Tule tueksemme!
Piispa ja Rabbi viettävät avioliittonsa ja palvelutyönsä 25-vuotispäivää tulevan tammikuun 23. päivänä.
Nyt elokuussa he nauhoittavat Perintömme-nimisen televisiosarjan, jossa kerrotaan noin 25 todistusta heidän ihmeiden täyttämästä apostolisesta vaelluksestaan Lopun Ajan juutalaisina apostoleina Israelista kansakuntiin.
Vaikka heidän kanssaan työskentelevät ihmiset toimivat vapaaehtoispohjalta, tämä projekti, jonka päämääränä on siunata ja varustaa kaikki tulevat sukupolvet, on kustannuksiltaan yli 12.000 USD. Tahtoisimme antaa teille mahdollisuuden olla kanssamme tekemässä tästä suurenmoisesta projektista totta!
Ohjelma nauhoitetaan englannin kielellä, ja tarkoituksemme on tehdä siihen tekstitys eri kielillä.
Voit olla mukana tässä projektissa klikkaamalla tästä
Tai lähetä meille sähköpostia osoitteeseen info@dominiquaebierman.com
Ne, jotka sijoittavat tähän projektiin yli 1000 USD tai enemmän, saavat oman, erityisesti omistuskirjoituksella varustetun nauhoituksen ohjelmasta kiitoslahjana.
Tulkaa ja katsokaa Jumalan töitä, Hänen pelottavia tekojaan ihmisiä kohtaan. Psalmi 66:5
Siionista rakkaudella ja rukouksin Piispa Dominiquae Bierman
Henkeä älkää sammuttako. 1 Tess. 5:19
ENIORIVOIMAA Oletko seniori-ikäinen ja vailla työtä JAH:n armeijassa? Tutustu NÄKYYN joka meillä on sinua varten. Löydät näyn (vision) ja ilmoittautumiskaavakkeen (enrollment form) www.kad-esh.org ja paina Senior Power tai kirjoita meille osoitteeseen info@dominiquaebierman.com saadaksesi lisätietoja Yhteystiedot Kad-Esh MAP Ministries E-mail: info@dominiquaebierman.com / www.kad-esh.org USA: PO Box 15221, Newport News, VA, 23608 Israel: PO Box 4090, Eilat 88140 Puhelin +972 523 781 553, Fax +972 8 633 0270 © Copyright Bishop Dr Dominiquae Bierman 2014 – Lupa näiden kirjoitusten edelleenjakamiseen myönnetään (ja jopa kannustamme siihen). Näitä saat kopioida tekstimuodossa, lähettää sähkö http://www.kad-esh.orgpostitse tai nettisivustosi kautta. Et kuitenkaan saa muuttaa mitään kohtaa tekstissä ja sinun on ehdottomasti säilytettävä kaikki kirjoittajan siihen liittämä aineisto mukana, mukaan luettuna nt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident. |
This message was sent to aviti@suomi24.fi from: Kad-Esh MAP Ministries | kad_esh_map@msn.com | Kad-Esh MAP Ministries | PO Box 4090 | Eilat, none 88140, Israel |
Manage Your Subscription |
ooran osuus Massei – Bamidbar, 4 Mooses 33:1-36:13
|
Luuletteko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? En suinkaan, sanon teille, vaan riitaa. Sillä tästedes samassa talossa viisi riitaantuu keskenään: kolme kahta vastaan ja kaksi kolmea vastaan. Luukas 12:50-52 Shabbat shalom, rakkaat ystävät! Tämä kirje on jatkoa edelliseen. Uusi osio alkaa Alkusanojen jälkeen (…jatkuu…) Alkusanat Kun raamatullinen vuosi alkoi ennen Pesachia (Pääsiäistä), pyysin Jahvelta sanaa tälle vuodelle. Hän sanoi minulle: Ryhmittyminen, ja tämä sana kuvaa koko tätä vuotta. Hän ei sanonut ”Jumalallinen ryhmittyminen”, vaan vain ”ryhmittyminen”, ja tämä sana paljastaa, että se mitä tänä vuonna tapahtuu, EI ole Jumalallista ryhmittymistä. Suuri osa evankelisia seurakuntia on ryhmittymässä paavin ja Katolisen kirkon ympärille, johtajanaan Kenneth Copeland, jota olemme arvostaneet ja jopa puolustaneet ja jonka kanssa olemme olleet yhteistyössä vuosien saatossa. Se mitä nyt kirjoitan, ei ole juoruilua, jota inhoan ja jota JHVH:kin inhoaa. Kyse on pikemminkin hengellisestä näkökyvystä, jotta varoittaisin monia seuraamasta väärää johtajaa. Älä ole joukon mukana tekemässä pahaa. 2 Mooses 23:2a Kaikki, mitä tässä luet, on yleisesti tiedossa olevaa, veli Kenneth Copelandin ja hänen palvelutyönsä julkisaattamaa. Arvostan yhä kaikkea opetusta ja suurenmoista rohkaisua, jota hänen palvelutyönsä on jakanut, etenkin kehotusta pysyä uskossa Jahven Sanaan. Tapahtumien saama käänne Pastorien ja johtajien jokavuotisessa kokouksessa Kotkavuorella Forth Worthissä, Dallasissa, on murehduttanut minua syvästi. Olen puolustanut vuosien aikana veli Copelandia ja sen mitä nyt teen, teen murtunein sydämien ja surren sen vuoksi mitä on tapahtunut. Mutta tulen seisomaan Jeshuan edessä Hänen valittuna piispanaan Israelista, ja minun on tehtävä tili ihmisistä ja Sanomasta, jotka minulle on uskottu. Taistelumme EI ole Kenneth Copelandia vastaan, ei lihaa eikä verta vastaan vaan eksytyksen pahoja henkiä vastaan. Ja Jeshua on jo voittanut taistelun! Pastorien vuosittainen kokous Kotkavuorella, Forth Worthissä, Teksasissa Olimme siellä mukana niin kuin aina ennenkin. Ja niin kuin melkein joka vuosi lensimme vartavasten Israelista USA:aan ottaaksemme osaa konferenssiin ja saadaksemme olla Uskon ilmapiirissä muutaman päivän. Jouduin kauheaan onnettomuuteen päivää ennen lentoamme, ja Rabbin kanssa me kuljimme kuuden lentokentän läpi ennen kuin laskeuduimme Dallasiin, ja minä istuin pyörätuolissa. Uskossa ja sisulla aloin taas kävellä, kun jalkani ja kehoni alkoi parantua, ja kuten tavallisesti, julistin Sanaa enkä katsonut olosuhteita. Ensimmäisen konferenssipäivän lopussa olimme uuvuksissa ja kaipasimme lepoa. Joten aamukokouksen jälkeen menimme hotelliin iltakokoukseen asti. Mutta kun yritimme päästä ylös sängystä, oli kuin ”joku” olisi liimannut meidät hotellin sänkyyn. Yritin epätoivoisesti päästä nousemaan lähteäkseni iltakokoukseen, sillä olimme lentäneet Israelista juuri tätä varten, mutta en onnistunut. Joten Rabnbi ja minä vaivuimme syvään uneen niinkuin profeetta Elia taisteltuaan Iisebeliä vastaan. Kun heräsimme seuraavana aamuna, olimme ihanan virvoittuneita enkä enää tarvinnut pyörätuolia! Kun astuimme konferenssiaulaan, etsiskelimme erästä GRM-oppilastamme, joka oli toiminut pääjärjestysmiehenä Kenneth Copelandin palvelutyössä ja Kotkavuorella monta vuotta. Hän tiesi, että tarvisisin paikan, jossa voisin nostaa jalkani ylös, ja minä tiesin hänen varanneen minulle sellaisen paikan täpötäydessä salissa. Löysimme hänet ja aloimme pyydellä anteeksi, kun emme olleet voineet tulla iltakokoukseen, koska olimme nukahtaneet. Hän näytti hyvin huolestuneelta ja hätääntyneeltä ja sanoi: ”Piispa ja Rabbi, teillä ei ole aavistustakaan, mitä täällä tapahtui eilen illalla. Veli Kenneth Copeland ja koko Uskon Leiri hänen kanssaan ovat asettuneet paavin rinnalle. He ovat liittyneet Katoliseen kirkkoon!” Luulin, että tämä kallis, hurskas mies liioitteli ja yritin rauhoittaa häntä. Ehkä hän suurenteli asioita; eihän tuo voinut olla totta. Mutta hän jatkoi kiihkeällä ja murtuneella äänellä: ”Minä en jää tänne. Menen (hengellisesti) teidän kanssanne minne te menette, mutta minä lähden KCM:stä.” LOPUN AJAN RYHMITTYMINEN JOKA EI OLE JUMALASTA
Koska veli Copeland lainasi Johannes 17:ää, Jeshuan Omaa rukousta ykseyden puolesta, käsittelen sen kohdan asiayhteyttä tässä luvussa ja saamme nähdä, miten petos voi edetä kuin ”virus”, kun Sana irrotetaan asiayhteydestään. (..jatkuu..) Kun veli Copeland julkaisi netissä liittoutumiskäyntinsä Paavin luokse, hän sanoi: ”Olemme niin siunattuja. Se mitä me kaikki olemme rukoilleet Johannes 17:n mukaan, on nyt toteutumassa: että me kaikki voisimme olla yhtä Hänessä.” Mutta hän unohti mainita, että Jeshuan rukoilema yhteys perustuu Totuuden Sanalle. ”Pyhitä heidät totuudessa. Sinun sanasi on totuus. Niin kuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan. Minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että hekin olisivat pyhitettyjä totuudessa. Mutta minä en rukoile ainoastaan heidän puolestaan vaan myös niiden puolesta, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Rukoilen, että hekin olisivat yhtä meissä, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.” Johannes 17:17-21 On erittäin surullista nähdä Jumalan palvelijan, joka on tunnustanut uskon Sanaa, tulkitsevan Jumalan Sanaa väärin omaksi edukseen saadakseen sen sopimaan tahtomaansa tilanteeseen ja rohkaistakseen valheellista ryhmittäytymistä ja siirtoa, joka tekee monista luopioita. Sinusta tulee liittolaistesi kaltainen! Katolinen Kirkko ei ole rakentunut Totuuden Hengen Sanalle. Se saarnaa TOISENLAISTA evankeliumia. APOSTOLINEN VALLANPERIMYSJÄRJESTYS Pietari merkitsee latinankielessä ”pientä kiveä”, eikä suinkaan KALLIOTA! Tätä keskustelua käydään siinä yhteydessä, kun Jeshua kysyy Simon Pietarilta ”kenen te sanotte minun olevan?” Kun Pietari vastasi: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika”, Jeshua sanoi hänelle: ”Autuas olet sinä, Simon… sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari (pieni kivi), mutta tälle kalliolle (ilmestystiedolle siitä kuka Minä Olen), minä rakennan seurakuntani (kehila), eivätkä helvetin portit voita sitä eivätkä kestä sen edessä!” Se Kallio, jolle Kehila Kedosha ( Pyhien srk eli Pyhä srk) rakentuu, ei ole Pietari (pieni kivi), vaan Ilmestytiedon Kallio siitä kuka Jeshua ON lihaksi tulleena JHVH:na, Elävänä Toorana, Juutalaisena Messiaana. Pelastua voi vain armon kautta, uskosta siihen ilmestystietoon, kuka Jeshua ON. Tämä ilmestystieto tulee suoraan Isältä JHVH:lta eikä sitä voi sepittää kokoon eikä matkia mikään uskonnollinen järjestelmä, olkoon se kuinka mahtava ja hurskas hyvänsä. Katolisen Kirkon historia on sitä paitsi ollut aika julma ja verinen eikä suinkaan hurskas.
Katolinen kirkko uskoo, että jokainen paavi on Jeesuksen Kristuksen seuraaja suorassa järjetyksessä apostoli Pietrin kautta. Se uskoo, että Pietari on se KALLIO, jolle Katolinen Kirkko on perustettu, vedoten seuraavaan Raamatun jakeeseen: Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, eivätkä tuonelan portit sitä voita.” Matteus 16:18 ”te olette… apostolien ja profeettojen perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Messias Jeshua. Hänessä koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa.” Ef. 2:20,21 Katolinen Apostolien perimysjärjestys ei ole JHVH:n määräämä, vaan se on Antimessiaan hengestä lähtöisin, ja pyrkii matkimaan Messiasta ja valtaamaan viekkaudella Hänen Paikkansa. Paavia pidetään ”Jeesuksena maan päällä”. Aito apostolinen perimysjärjestys on Viisi palveluvirkaa, eikä suinkaan yksi paavi, joka hallitsee koko maailmaa. Ei ole eikä tule olemaan Kuningasten Kuningasta eikä Herrojen Herraa hallitsemassa koko maailmaa ennen kuin Jeshua istuu Valtaistuimelleen Jerusalemissa tuhatvuotisen hallintonsa aikana maan päällä. Siihen asti Hän on jättänyt KAIKEN auktoriteetin koko uskovien muodostaman Ruumiinsa käsiin, jota johtaa palvelijaryhmä, joita kutsutaan yleisesti Viideksi Viraksi. Koska Hän tietää, että valta turmelee ja täydellinen valta turmelee täydellisesti, Hän jätti auktoriteettinsa Ruumiin käsiin. Hän ei jättänyt auktoriteettiaan yhdelle ainoalle paavi-nimiselle ihmiselle. Jerusalemiinkin Hän jätti 12 apostolia vastaamaan seurakunnasta, ja toi sitten kolmanneksitoista Saulus-Paavalin, jotta yhdellä ihmisellä ei olisi valtaa johtaa Hänen Kansaansa Israelissa ja muissa kansakunnissa. Hän antoi toiset (miehet ja naiset) apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi tehdäkseen pyhät valmiiksi palvelutyöhön, Messiaan ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki saavutamme ykseyden uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, kypsän miehuuden, Messiaan täyteyden täysi-ikäisyyden mitan.” Ef. 4:11-13 Jos yksi ainoa ihminen hallitsee maailmaa, hän voi olla vain Antimessias. Hän joka matkii Messiasta ja valtaa Hänelle kuuluvan paikan koko maalman kuningasten Kuninkaana. Antimessiaasta ovat kaikki maailman yhteyteentähtäävät, ekumeeniset ja uskontojenväliset liikkeet, joita johtaa yksi ainoa ihminen, paavi, ennen Jeshuan paluuta hallitsemaan Jerusalemista, Israelista. Kyseessä on uuden Baabelin tornin rakentaminen. Näin Herra hajoitti heidät siellä kaikkialle maailmaan, ja he jättivät kaupungin rakentamisen sikseen. Kaupunki sai nimekseen Baabel, sillä Herra sekoitti siellä koko maan kielen ja hajotti sieltä ihmiset kaikkialle maailmaan.. 1 Mooses 11:8,9 LÄHTEKÄÄ SIELTÄ ULOS ETTETTE TULISI OSALLISIKSI HÄNEN SYNTEIHINSÄ
Asettuessaan nyt Paavin ja Katolisen Kirkon puolelle laajat evankeliset piirit tulevat osallisiksi heidän synneistään ja saavat tuomionsa heidän kanssaan. Mutta ei ole yllätys, että tällaista tapahtuu, koska veli Kenneth Copelandin johtama Uskon Leiri ei ole koskaan täydellisesti sanoutunut irti viisipäisestä hirviöstä nimeltä Korvausteologia. Se on suhtautunut hyvin ylimielisesti Uskon Juutalaisten Juurten totuutta, Jeshua-nimeä ja Tooran totuutta kohtaan. Muutamia yrityksiä ”rakastaa Israelia” on ollut, mutta yleisesti ottaen se on hyljännyt Siionissa tehdyn aidon evankeliumin ja ottanut sen sijaan Roomassa ja Baabelissa tehdyn pakanallisine juhlineen (kuten joulu ja pääsiäinen). Siksi Kaikkivaltias puhui minulle v 1994 , ennen kuin kirjoitin kirjani ”Juurten Parantava Voima”, vastauksena kysymykseeni: ”Miksi on niin tärkeää saarnata Seurakunnalle uskon juutalaisista juurista?” ”Siinä on kyse elämästä ja kuolemasta”, Hän sanoi, ”seurakunta on ollut kuin kaunis ruusu, joka on katkaistu puutarhastaan ja laitettu veteen maljakkoon KAHDEKSI päiväksi. Mutta jos sitä ei istuteta uudelleen kolmantena päivänä, se totisesti kuolee.” Yksi päivä on JHVH:lle kuin tuhat vuotta. Kaksi päivää on 2000 vuotta ja Kolmas Päivä on Kolmas Tuhat. Elämme nyt tätä Kolmatta tuhatvuotista ja tämä sana alkaa toteutua. Kaikki he, jotka eivät ole sanoutuneet irti Korvausteologiasta kaikkine haaroineen jäävät epäpyhän, Katoliseen Kirkkoon yhdistyvän, ryhmittymän saaliiksi, koska he ovat KAHDEN isän hengellisiä lapsia, niin kuin piispa Tony Palmer sanoi: toinen on Konstantinus, 300-luvulla elänyt Rooman keisari ja Nikean kirkolliskokouksen kutsuja. Toinen on Martin Luther, joka vastusti Katolista Kirkkoa, mutta ei koksaan jättänyt täydellisesti Korvausteologiaa. Hänestä tuli juutalaisten suuri vihamies, ja Hitler lainasi hänen ajatuksiaan suunnitellessaan Lopullista Ratkaisua ja juutalaisten kansanmurhaa.
Israelilla en tarkoita juutalaisuutta uskonnollisena järjestelmänä, vaan tarkoitan Liittoja, jotka annettiin Israelin Kansalle. Vaikka monet juutalaiset eivät ole vielä pelastuneita, JHVH tekee työtään Israelin lunastamiseksi. Veljet, jotta ette olisi oman viisautenne varassa, tahdon teidän tietävän tämän salaisuuden: paatumus on kohdannut osaa Israelista, ja se kestää kunnes täysi määrä pakanoita on tullut sisälle. Sitten koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu: Siionista on tuleva Pelastaja. Hän poistaa jumalattomuuden Jaakobista Room. 11:25,26 Israel on luonnollinen kansa ja Liittomuodostelma, joka on täydellinen vastakohta sille mitä Katolinen Kirkko edustaa. Siksi suurimman osan juutalaisiin kohdistuneista julmuuksista tekivät Katolinen Kirkko, ristiretket, Espanjan Inkvisitio ja natsien holokausti. Hitler oli harras katolinen, joka käytti myös häneen liittyneitä protestantteja tuhoamaan juutalaisia. Puola oli kuolemankehto 6 miljoonalle juutalaiselle, koska kaikki kuolemanleirit olivat Puolassa. Puola oli tuolloin, Toisen Maailmansoden aikana, katolisin maa. On aika PALATA Siionissa tehtyyn evankeliumiin, ettet huomaisi ojentautuneesi toisenlaisen evankeliumin mukaan, joka on peräisin 300-luvun Roomasta Konstantinuksen ja Nikean mukaisena. Paavali kehotti oman aikansa Rooman Seurakuntaa: Mutta jos muutamat oksista on taitettu pois ja sinut, joka olet luonnonvaraisesta öljypuusta, on oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta, älä ylvästele noita oksia vastaan. Jos ylvästeletkin, muista, että et sinä kannata juurta vaan juuri kannattaa sinua. Room. 11:17,19
Piispa Dominiquae ja Rabbi Baruch Bierman ”Siionin tähden en voi vaieta” Jesaja 62:1 |
PartneriksiJos haluat tulla partneriksi Kad-Esh MAP palvelutyöhön, mene sivullemme www.kad-esh.org ja klikkaa ”donations”. Raamattukoulu pyörien päällä Sukkot 2014 Israelin kiertomatkan viimeinen ilmoittautumisaika lähestyy. Kehotamme ilmoittautumaan mahdollisimman pian, sillä ensimmäinen bussi on melkein täysi. Ilmoittautumiskaavakkeen voit tulostaa www.kad-esh.org ja lisätietoja saat kaikilla kielillä tours@dominiquaebierman.com Tärkeää: GRM-opiskelijat saavat suorittamastaan Raamattukoulu pyörien päällä-koulusta muihin arvosanasuorituksiin ( BA, MD, PHD) kelpaavia suorituspisteitä. Voitte tilata Piispan (ja Rabbin) suomeksi käännettyjä kirjoja Elisa Takalalta, puh 045-2579802 tai sähköpostitse kemapfin@gmail.com TÄRKEÄ TIEDOTUS: WEBSIVUJEN HOITO JA HAKUKONEEN OPTIMOINTI (SEO) Kad-Esh MAP Ministries tahtoo vuokrata yrityksen, joka osaa hoitaa kaikki nettisivumme ja integroida kaikki sosiaalisen median foorumit ja tehdä parhaan mahdollisen optimoinnin. Etsimme henkilöä, joka on erittäin ammattitaitoinen ja myös erittäin voideltu, joka pitää omanaan MAP (messiaaninen apostolinen profeetallinen) näkyä Korvausteologiasta tehtävästä Teshuvasta ( parannuksenteko, katumus) ja paluusta aitoon Siionissa tehtyyn evankeliumiin. Jos olet kiinnostunut, tai tunnet kuvausta vastaavan henkilön, kirjoita meille: info@dominiquaebierman.com ANNA VALON TULVIA PÄIVÄÄSI AVAAMALLA UPEA internet 24/7 RADIOMME! Mene kotisivullemme www.kad-esh.org ja löydät Piispa Dominiquae Biermanin voideltua musiikkia ja opetusta. ENIORIVOIMAA Oletko seniori-ikäinen ja vailla työtä JAH:n armeijassa? Tutustu NÄKYYN joka meillä on sinua varten. Löydät näyn (vision) ja ilmoittautumiskaavakkeen (enrollment form) www.kad-esh.org ja paina Senior Power tai kirjoita meille osoitteeseen info@dominiquaebierman.com saadaksesi lisätietoja Yhteystiedot Kad-Esh MAP Ministries E-mail: info@dominiquaebierman.com / www.kad-esh.org USA: PO Box 15221, Newport News, VA, 23608 Israel: PO Box 4090, Eilat 88140 Puhelin +972 523 781 553, Fax +972 8 633 0270 © Copyright Bishop Dr Dominiquae Bierman 2014 – Lupa näiden kirjoitusten edelleenjakamiseen myönnetään (ja jopa kannustamme siihen). Näitä saat kopioida tekstimuodossa, lähettää sähkö http://www.kad-esh.orgpostitse tai nettisivustosi kautta. Et kuitenkaan saa muuttaa mitään kohtaa tekstissä ja sinun on ehdottomasti säilytettävä kaikki kirjoittajan siihen liittämä aineisto mukana, mukaan luettuna |
This message was sent to aviti@suomi24.fi from: Kad-Esh MAP Ministries | kad_esh_map@msn.com | Kad-Esh MAP Ministries | PO Box 4090 | Eilat, none 88140, Israel |
Manage Your Subscription |
PSYKOLOGIASTA TERVEESEEN LOGIIKKAAN, osa 8 PALJASTETAAN EKSISTENTIALISMI ELI EPÄUSKON USKONTO JA PALAUTETAAN TERVE LOGIIKKA Älköön tämä lain kirja väistykö sinun suustasi, vaan mietiskele sitä päivin ja öin, että noudattaisit tarkasti kaikkea, mitä siihen on kirjoitettu, sillä silloin sinä onnistut ja menestyt tielläsi. Joosua 1:8 Shabbat shalom, rakkaat ystävät! Hepreankielellä logiikka on HIGAYON, eli ”MIETISKELY” Terve logiikka on sitä, että mietiskelemme Elohimin Sanaa ja Lupauksia. Sairastunut logiikka mietiskelee ihmisen omaa kärsimystä ja kokemuksia. Terveessä logiikassa JHVH ja Hänen totuutensa on keskipisteenä, sairaassa sitä vastoin ihminen ja hänen kärsimyksensä. Tätä jälkimmäistä on nykyajan psykologia, joka perustuu eksistentiaaliseen humanismiin, ”sikologiaan”. Sairastunut logiikka aiheuttaa enemmän epäuskoa, masennusta, itsemurhia ja kuolemaa kuin mikään muu. Elohim-Jumala tuhosi Nooan sukupolven vedenpaisumuksella, koska heidän ajatuksensa olivat pahoja ja johtivat pahoihin tekoihin. Mutta JHVH näki, että ihmisen pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki hänen sydämensä ajatukset ja taipumukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat. Silloin JHVH katui, että oli tehnyt ihmiset maan päälle, ja hänen sydämensä tuli murheelliseksi. 1 Mooses 6:5,6 Siitä, mitä ajattelemme, tulee tekoja ja elämäntapa! Jatkoa osaan 7: DAVKA! – MÄÄRÄTIETOISESTI, TAHALLAAN Sana ”davka” on heprean puhekielen ilmaisu ja se tarkoittaa ”tahallaan, tarkoituksella, määrätietoisesti”. Sitä käytetään joskus osoittamaan röyhkeyttä, ja joskus sanana, joka ilmaisee rohkeutta ja peräänantamattomuutta vastustuksesta huolimatta. Se on hyökkäävä sana, joka uhmaa passiivisuutta. Jumalattomat pakenevat, vaikka kukaan ei aja takaa, mutta vanhurskaat ovat rohkeita kuin nuori leijona. Sananl. 28:1 Se on sitkeähenkisyyttä osoittava sana. Toisin sanoen se on itsepäistä päättäväisyyttä: mikään mitä vihollinen yrittääkin, ei saa meitä lopettamaan eikä perääntymään, vaan me toimimme Kuningaskunnan laajenemiseksi ja vaellamme voitossa! Se ei ole röyhkeyttä vaan pikemminkin aitoa USKALLUSTA. Tällä taas on hepreassa yhtymäkohta sanaan LUOTTAMUS – BITCHA. Tällainen uskallus on pitänyt Israelin Armeijan voittamattomana, kun se on joutunut kohtaamaan mahdottomia tilanteita ja lukumäärältään hirmuisen paljon suurempia vihollisjoukkoja. DAVKA – ÄLKÄÄ ALISTUKO KIROUKSEN ALLE! Pelon ja häpeän aiheuttam
a mielen alueen sairaus on ensimmäinen Elohimin käskyjen rikkomisesta koitunut seuraus. Pelko, häpeä ja epäusko täyttivät ensimmäisen ADAMIN (miehen ja naisen). Jos olet katunut ja kääntynyt Jeshuan puoleen, sinun täytyy nyt vastustaa elämässäsi olevaa kirousta. Mielen sairaudet eivät kuulu uskovalle ja Messiaan opetuslapselle – eikä mikään muukaan sairaus eikä köyhyys. Mutta kaikenlaista mielen sairautta täytyy vastustaa, ja ne täytyy hylätä. Tämä on mahdollista VAIN jos olet alistunut täysin Elohimille Messias Jeshuan kautta ja olet päättänyt kadottaa elämäsi Hänen pystyviin käsiinsä ja Hänen Kuningaskuntansa tarkoituksiin. Minut on Messiaan kanssa ristiinnaulittu. Enää en elä minä, vaan Messias elää minussa. Minkä minä nyt elän lihassa, sen elän uskossa Jumalan Poikaan, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä alttiiksi minun puolestani. Gal. 2:19b,20 Jos tämä on tapahtunut sinulle, sinun täytyy harjoittaa DAVKA –voitelussa elämistä. Jos koet masentuneisuutta, luovuta itsesi Jahvelle ja Hänen Sanalleen ja tee mitä Sanassa sanotaan. Närkästy viholliseen ja anna hänen totta totisesti tietää, että sinä et enää siedä häntä etkä mitään sairautta tai mielen sairautta.
Mutta Johannes Kastajan päivistä asti on hyökätty taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen. (engl. ottavat sen väkisin) Matteus 11:12 Sinun on otettava Kuningaskunta ja Hänen Lupauksensa ”väkisin”, eli sinun on ajateltava Jahven Lupausten mukaisesti, eikä suinkaan tunteittesi, traumojesi tai olosuhteittesi mukaan. Sinun on hylättävä päättäväisesti kirous ja vaellettava Siunauksessa uskossa, ei tunteitten mukaan. Pyhä närkästys ja suuttuminen paholaiseen on TERVEELLISTÄ. Se tarkoittaa ”tähän asti ja piste”! ILOITSE MÄÄRÄTIETOISESTI ! Iloitkaa aina! 1 Tess. 5:18 Oletko vihainen olosuhteittesi vuoksi, ja olet ymmälläsi? Kukista vihollinen KIITTÄMÄLLÄ ! Samalla hetkellä kun he virittivät riemuhuudon ja ylistyslaulun, Herra antoi väijyksissä olleen joukon hyökätä ammonilaisten, mooabilaisten ja Seirin vuoristolaisten selustaan, niiden, jotka olivat hyökänneet Juudan kimppuun, ja niin heidät lyötiin. 2 Aikak. 20:22 Kiittäkää joka tilanteessa, sillä sitä Jumala tahtoo teiltä Messiaassa Jeshuassa. 1 Tess.5:18 Ovatko jotkut ihmiset tehneet sinulle vääryyttä; oletko katkera? Anna heille anteeksi DAVKA! Ja muista tehdä hyvää jollekin. Voita paha hyvällä! jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle leipää syötäväksi, jos hänellä on jano, anna hänelle vettä juotavaksi. Näin kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle, ja JHVH palkitsee sen sinulle. Sananl. 25:21,22 OLETKO HUOLESTUNUT JA STRESSAANTUNUT ? Huoli ja ahdistus tuo mukanaan masennusta! Huoli painaa alas miehen mielen, mutta hyvä sana sen ilahduttaa. Sananl. 12:25 Pyri DAVKA rauhaan! Sido huolestuneisuuden, stressin ja masennuksen henki, hengitä sisään ja hengitä ulos, ala rukoilla kielillä ja ylistää ja korottaa JHVH:ta, sitä kuka Hän on ja kaikkia Hänen nimiään. Saat nähdä, että huolestuneisuus väistyy. ONKO SINULLA TALOUDELLISIA HUOLIA? Etsi DAVKA Jahvea kysyen, minne voisit antaa uhrin murtaaksesi vihollisen selän. Mitä enemmän vihollinen yrittää ryövätä sinulta, ANNA sitä enemmän MÄÄRÄTIETOISESTI. Pyhä Henki, Ruach, näyttää sinulle varmasti, mihin ja kenelle voit uhrisi antaa. Anteliaisuus on yksi voimakkaimpia sodankäynnin aseita.
Jesaja 32:8 englantilaisesta Raamatusta suomennettuna: Mutta antelias mies suunnittelee anteliaita asioita, ja anteliaisuudellaan hän pysyy pystyssä. Emme puhu tässä umpimähkäisestä, kritiikittömästä antamisesta, jota kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sairastuneet harrastavat. Vaan puhumme sellaisesta antamisesta kuin on kirjoitettu Pyhään Raamattuun ja mihin Pyhä Henki ohjaa. Jos tahdomme siunata toisia taloudellisesti, JHVH kyllä ohjaa ja opastaa meitä siinä. Antakaa etenkin niille, jotka opettavat teille Sanaa, ja tämä uskon, rakkauden ja kunnioituksen teko vapauttaa elämäänne hyvinvoinnin. Jakakoon se, jolle sanaa opetetaan kaikkea hyvää opettajalleen. Älkää eksykö! Jumala ei salli pilkata itseään. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka kylvää lihaansa, niittää lihasta turmeluksen, mutta joka kylvää Henkeen, niittää Hengestä iankaikkisen elämän. Gal. 6:6-8 Antakaa, niin teille annetaan. täysi mitta, sullottu, ravistettu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin. Luukas 6:38 TUNNETKO OLOSI TOSI KURJAKSI? Sen sijaan että jäisit omaan kipuusi ja kärsimykseesi, pyri DAVKA siunaamaan joitakuita, auttamaan ja palvelemaan heitä. Itsekeskeisyys johtaa vain mielen sairauteen ja masennukseen, mutta toisten siunaaminen tekee sinusta eheän. Pyri vaeltamaan rakkaudessa luopumalla elämästäsi muiden hyväksi. Etsi Jahvea, Hän opastaa sinut ihmisten luo, joita voit siunata.
Kun teemme hyvää, älkäämme väsykö, sillä aikanaan saamme niittää, jos emme lannistu. Niin kauan kuin meillä siis on vielä aikaa, tehkäämme hyvää kaikille, varsinkin uskonystäville. Gal. 6:9,10 Saatana totisesti turhautuu, kun ihminen vaeltaa DAVKA VOITOSSA, silloin kun hänen pitäisi olla voitettu. Saatana yrittää murtaa USKOSI ja RAKKAUTESI. Jos hän onnistuu vakuuttamaan sinut valheillaan niin että menetät uskosi ja luottamuksesi ja Rakkaudessa vaeltamisen, hän saa sinut myös järjiltäsi. Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden (pelon) henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen ymmärryksen hengen. 1 Tim. 1:7 VAELLA DAVKA RAKKAUDESSA NIIN EHEYDYT Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi. Millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan, ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. Matteus 7:1,2 Anteeksiantamattomuus ja katkera tuomitseminen tuovat tuskaa ja turmelusta. Pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta eikä mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä ja monet sen vuoksi saastu. Hepr. 12:15 Tuskaisimpia ja sairaimpia ihmisiä, sekä ruumiilta että mieleltä, ovat ne, jotka tuomitsevat toisia ja ovat katkeria niille, jotka ovat loukanneet heitä tai joihin he ovat pettyneet. En voi kylliksi korostaa tätä seikkaa. Anteeksiantamattomuus ja katkera tuomitseminen on varas ja tappaja! Siksi Jeshua varoittaa meitä, että jos emme anna toisille anteeksi, Elohim, Jumala, ei anna meille anteeksi. Tämä on hyvinvointimme AVAIN. Voimme yrittää pitää kaikki Elohimin lait, mutta jos emme vaella anteeksi antaen, säälien ja rakastaen, me sairastumme ruumiiltamme, mieleltämme ja hengeltämme. Sen sijaan että olisimme Jumalan Siunausten alla, olemmekin kirouksen alla. Anteeksiantaminen ei merkitse sitä, että hyväksymme meille tehdyn pahan, vaan se merkitsee, että me nöyryytämme sydämemme ymmärtämään, että me emme ole sen parempia kuin toisetkaan, ja siksi me annamme anteeksi niin kuin me itse tarvitsemme anteeksiantoa lukemattomia kertoja! ”Antakaa anteeksi” ei ole yhtään sen vähäisempi käsky kuin ”älä murhaa” tai ”pitäkää Sapatti Pyhänä”. Sillä jos te annatte ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa. niin myös teidän taivaallinen Isänne antaa teille anteeksi. Matteus 6:14 Rakkautta ei voi kukistaa. Jos tavoittelet rakkautta, RAKKAUS tavoittelee sinua. Kulje ylimääräinen kilometri ja tulet voimaan aina hyvin. Valitse vaeltaa DAVKA rakkaudessa!
Te olette kuulleet sanottavan: Rakasta lähimmäistäsi ja Vihaa vihamiestäsi. Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka vainoavat teitä, että olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin pahoille kuin hyvillekin ja antaa sataa niin vanhurskaille kuin väärintekijöillekin. Jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, minkä palkan te siitä saatte? Eivätkö publikaanitkin tee samoin? Jos te tervehditte ainoastaan veljiänne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen. Matteus 5:43-48 Useimmiten mielenterveyden ongelmat juontuvat jostain katkeruudesta tai onnettomasta rakkaudesta. Kun otamme rakkauden omaksemme aivan niin kuin Jeshua otti Ristin, saamme vaeltaa aina täydellisessä Voitossa. Älä odota ihmisten palkitsevan sinua rakkaudestasi, sillä jos odotat palkkiota ihmisiltä, tulet vain katkeraksi ja petyt. Rakasta, koska Elohim on Rakkaus. Hän palkitsee sinut! Useimmat ihmiset odottavat muiden rakastavan heitä, ja he katkeroituvat, kun ”muut” eivät vastaakaan heidän ”rakkauden odotuksiinsa”. Ahkeroitse rakastamalla toisia, ja kun kylvät rakkautta, saat myös niittää rakkautta. Mutta muista, että rakkaus on epäitsekästä, eli motivaation tulee olla PUHDAS. Vaellat rakkaudessa vain siksi, että se miellyttää JHVH:ta, ja koska matkit Jeshuan epäitsekästä, toisten edestä itsensä antavaa elämää ja kuolemaa. Väärät ”muihin” kohdistuvat odotukset johtavat aina katkeruuteen. Kaikki, mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää myös te samoin heille. Tämä on laki ja profeetat. Matteus 7:12 Rakkaus ei koskaan häviä. 1 Kor. 13:8a SAATANA ON VALEHTELIJA Te olette isästä paholaisesta, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut mrhaaja alusta asti, eikä hän pysy totuudessa, koska hänessä ei ole totuutta. Kun hän valehtelee, hän puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä. Johannes 8:44
Saatana on valehtelija! Älä usko oireita äläkä olosuhteita! Voit tunnustaa ne ja nähdä, ovatko ne TODELLISIA syitä siihen, mitä tunnet kehossasi tai mielessäsi, mutta paras lääke niihin kaikkiin on Herran Sana, johon liittyy Pyhän Hengen ohjaus tehdä jotain käytännössä, kuten esimerkiksi muuttaa ruokailutottumuksia, ottaa vitamiineja, antaa jollekulle anteeksi, julistaa Sanaa käsillä olevaan tilanteeseen (aina!), nukkua ja levätä, harrastaa liikuntaa, ottaa vastaan parantuminen tai vapautuminen riivaajista, ja ennen kaikkea vaeltaa aina rakkaudessa. Emme väheksy lääketieteellisen avun tärkeyttä, mutta kun tajuat, että saatana on valehtelija, et masennu etkä menetä uskoasi etkä lausu tappion sanoja vaan Jahven Lupauksen Sanoja. Tunnusta kipusi ja oireesi olemassaolo, mutta älä luota niihin, äläkä missään tapauksessa anna niiden hallita elämääsi! Oireita ja kipuja tulee ja menee, mutta kun tunnet Totuuden Sanan, vapaudut kivusta ja tuskasta. Ja te tulette tuntemaan totuuden ja totuus tekee teistä vapaita. Johannes 8:32 Mutta totisesti, meidän sairautemme hän (Jeshua) kantoi, meidän kipumme hän kärsi. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana. Mutta häntä haavoitettiin meidän rikkomustemme tähden, runneltiin meidän pahojen tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällään, että meillä olisi rauha, ja hänen haavojensa kautta meidät on parannettu. Jesaja 53:4,5 Kuningas Daavid tunnusti vaikeat olosuhteensa, mutta hän päätti rohkaistua JHVH:ssa ja käski sieluaan ylistämään Jumalaa DAVKA! Määrätietoisesti! Ylistä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, hänen pyhää nimeään. Ylistä Herraa, minun sieluni, äläkä unohda, mitä hyvää hän on tehnyt. Psalmi 103:1,2 JULISTA: Jeshua, sinä kannoit kaikki murheeni ja suruni. Minä kieltäydyn kantamasta niitä! Minä annan ne kaikki sinulle ja siunaan Herraa, JHVH:ta, uskossa kaikkina elämäni päivinä. HalleluJAH. JULISTA USKOA! En minä kuole, vaan elän ja julistan Herran tekoja. Psalmi 118:17 DAVKA! Puhu määrätietoisesti USKOA jokaiseen tilanteeseen, vaikka sinusta tuntuisi, että kuolet. Julista: ”En minä kuole, vaan ELÄN ja julistan Adonain tekoja.” Julista se ääneen suullasi koko päivän, koko ajan, laula sitä, tanssi sitä, ja huuda sitä suureen ääneen. ”En minä kuole, vaan minä ELÄN ja julistan Adonain tekoja!” Rakkaudella Ystävänne ja mentorinne Israelissa
Piispa Dominiquae ja Rabbi Baruch Bierman ”Siionin tähden en voi vaieta” Jesaja 62:1
TERVETULOA SANKOIN JOUKOIN ! |
HYVITYKSENÄ ISRAELILLE – ADOPTOI EILAT !
Tooran osuus Lech Lecha! 1 Mooses 12 – 17 |
Eksistentialismin – epäuskon uskonnon – salat julki |
Palatkaamme terveeseen logiikkaan Älköön tämä lain kirja väistykö sinun suustasi, vaan mietiskele sitä päivin ja öin, että noudattaisit tarkasti kaikkea, mitä siihen on kirjoitettu, sillä silloin sinä onnistut ja menestyt tielläsi. Joosua 1:8 Logiikka, johdonmukaisuus, on hepreaksi HIGAYON, jonka merkitys on MIETISKELY. Terve logiikka mietiskelee Elohimin Sanaa ja Lupauksia, sairas logiikka mietiskelee ihmisen omaa kärsimystä ja kokemusta. Terveessä logiikassa JHVH ja Hänen totuutensa on keskipisteenä, kun taas sairaassa logiikassa keskipisteenä on ihminen ja hänen kärsimyksensä. Tätä on nykyajan psykologia, joka juontaa juurensa eksistentiaalisesta humanismista eli ”sikalogiasta”, sairaasta logiikasta, joka aiheuttaa enemmän epäuskoa, masennusta, itsemurhia ja kuolemaa kuin mikään muu. Elohim-Jumala tuhosi Nooan sukupolven vedenpaisumuksella, koska heidän ajattelunsa oli pahaa ja johti pahoihin tekoihin. Mutta JHVH näki, että ihmisen pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki hänen sydämensä ajatukset ja taipumukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat. Silloin Herra katui, että oli tehnyt ihmiset maan päälle, ja hänen sydämensä tuli murheelliseksi. 1 Mooses 6:5,6 Siitä mitä ajattelemme, tulee tekoja ja elämäntapa! Jatkoa viime kirjeeseen: ELÄMÄN TURHUUS ? Kun kuningas Salomo sanoi, että KAIKKI on TURHUUTTA, hän tarkoitti, että turhuutta on kaikki sellainen tiedon tavoittelu ja etsintä, joka perustuu Hyvän ja Pahan tiedon kuolemaa tuottavaan Puuhun. Toisin sanoen hän tuomitsi eksistentialismin ja humanismin, ja totesi lopuksi: Loppupäätös kaikesta, mitä on kuultu on tämä: pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä. Niin tulee jokaisen ihmisen tehdä. Saarnaaja 12:13 Juutalaiset ja pakanat, jotka hylkäsivät Viattoman Jumalan Karitsan – Jeshuua Messiaan – Veriuhrin kautta tarjotun pelastuksen, ovat yrittäneet paeta kirousta uskontoon turvautumalla. He tunnistavat tilansa, mutta ovat kehittäneet oman lääkkeensä, jossa ei tarvita Elohimin väliintuloa, ei Verta alttarilla. Ei tarvita lunastavaa verta, koska hyvät teot tai mitsvot ovat syntien sovitus, mutta Sana julistaa selvästi, että VAIN synnittömän eläimen Veri voi sovittaa synnin. HÄN menee vielä pitemmälle ja sanoo: ”Minä olen antanut sen teille alttarilla”. Veressä on näet lihan sielu ( engl. elämä ), ja minä olen antanut teille veren tuottamaan alttarilla sovituksen teidän sieluillenne. Veri tuottaa sovituksen, koska siinä on sielu ( engl. elämä). 3 Mooses 17:11 Hän antoi meille Oman Verensä Poikansa Jeshuuan kautta alttarille, juuri niin kuin Jesaja 53 kertoo: Mutta totisesti meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän kärsi. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta häntä haavoitettiin meidän rikkomustemme tähden, runneltiin meidän pahojen tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällään, että meillä olisi rauha, ja hänen haavojensa kautta meidät on parannettu. Kaikki me vaelsimme eksyksissä kuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta JHVH pani hänen päälleen kaikkien meidän syntivelkamme. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut. Kuin karitsa, joka viedään teurastettavaksi, kuin lammas, joka on ääneti keritsijöittensä edessä, ei hänkään suutansa avannut. Sorrettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen aikalaisistaan sitä ajatteli? Sillä hänet leikattiin pois elävien maasta, minun kansani rikkomusten tähden rangaistus kohtasi häntä. JHVH näki hyväksi ruhjoa häntä, lyödä kärsimyksellä. Jos sinä asetat hänen sielunsa vikauhriksi ( engl. Jos Hän antaisi itsensä vikauhriksi, 10a)… sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemalle, ja hänet luettiin pahantekijöiden joukkoon. Hän kantoi monien synnit ja rukoili pahantekijöiden puolesta (12b) Jesaja 53:4-8,10a,12b Usko elävään Jumalaan, joka on säälivä ja lunastaa ihmiskunnan, vaikka ihmiskunta ei ansaitse sitä, ja juutalainen uskonnollinen eksistentialismi eroavat toisistaan siinä, että eksistentialismi väittää, että me juutalaiset olemme kaikki pyhiä ja vanhurskaita (zadikim) siksi että olemme juutalaisia. Siitä syystä me emme tarvitse Jeshuuaa emmekä pelastusta lunastamaan meitä synneistämme emmekä ketään välittäjää, meille riittävät ”hyvät työt” ja Mitsvot. Messiaaseen uskovan kohdalla ”hyvät työt” tulevat Lunastuksen kokemuksen jälkeen, eivät ennen sitä. Ei ole mitään, mitä me voisimme tehdä pelastaaksemme elämämme tulevalta Elohimin tuomiolta. Ainoastaan Jumalan synnittömän Karitsan Pyhä Veri voi lunastaa meidät lain kirouksesta. Merkkinä todellisesta uskosta Jeshuuaan ja todellisesta pelastuksesta on uskovan sydämeen kirjoitettu Toora, siksi uskova vastaa Pelastukseen Kuuliaisuuden teoilla, jotka perustuvat Uskoon, mutta teot eivät koskaan ole ennen Pelastusta. Uuden Liiton Veri tulee ensin! Katso, päivät tulevat, sanoo JHVH, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton. En minä tee sellaista liittoa kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin, kun tartuin heidän käteensä viedäkseni heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra. Mutta se liitto, jonka minä teen Israelin huoneen kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra, on tällainen: Minä panen opetukseni heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämeensä. Niin minä olen heidän Jumalansa ja he ovat minun kansani. Silloin kukaan ei enää opeta lähimmäistään eikä veli veljeään sanoen: Tuntekaa Herra. Silloin kaikki pienimmästä suurimpaan tuntevat minut, sanoo Herra, sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään. Jeremia 31:31-34 PSYKOLOGIAN JA EKSISTENTIALISMIN HEDELMÄ
Eksistentialismin ja psykologian hedelmä on lumelääke tai laastari Elämän Luojaa vastaan kohdistuvan kapinoinnin ja epäuskon syöpään. Se tuottaa lopulta enemmän toivottomuutta, sekaannusta, epätoivoa, joka kumpuaa itsekeskeisyydestä ja itsekkyydestä ja johtaa itsemurhaan, murhaan ja muuhun sen kaltaiseen, koska IHMINEN on keskipisteenä. OMAATUNTOA ei kuunnella, vaan kaikki perustuu OMAKOHTAISEEN TUNTEESEEN: ” Jos se tuntuu hyvältä, tee se!” Ei ole väliä vaikka ”loukkaamme Luojan tunteita” rikkomalla Hänen Käskynsä. Ainoa millä on väliä, on ettemme loukkaa omia inhimillisiä tunteitamme. He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, häntä, joka on iankaikkisesti ylistetty. Aamen. Room. 1:25 Psykologia ja eksistentialismi on HENKI. Kaikki teologia ja sanat tulevat hengen kanssa. Sekä eksistentiaalisen humanismin että psykologian sanat ja henki täytyy paljastaa ja tuoda valoon ja murskata, jotta ihmiset voidaan vapauttaa. Monet tutkimukset todistavat, että useammat tekevät itsemurhan alettuaan käyttää psyyken lääkkeitä. Psykologian, psykiatrian, eksistentialismin, humanismin ja mielen sairauden ja itsemurhan välillä on suora yhteys. Mielen sairaus on SAIRAAN LOGIIKAN sivutuote. Sairas logiikka miettii vääriä asioita, ei Jahven Sanaa, totuutta ja Lupausta. Sille Jumalan Sana on pikemminkin ”tapahtumien kertomista” kuin Totuutta. Sairas logiikka voi vaikuttaa myös kehon biokemiaan, mutta lähtökohta on sairas logiikka. Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teistä luulee olevansa viisas tässä maailmanajassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas. 1 Kor.3:18
Sairaat mielet ovat kehittäneet psykologian eksistentialismin ja humanismin valheista, ja psykologia on luonut sairaan ihmiskuntahirviön. Tämä on noidankehä, kuka voi auttaa meidät ulos siitä? Eksistentialismin mukaan me emme voi päästä siitä ulos, siksi useimmat psykiatrit sanovat ihmisille: Tämä on sinun sairautesi, tämän on sinun todellisuutesi, joten sinun täytyy syödä lääkkeitä selvitäksesi sen kanssa kaikki elämäsi päivät. Olet mieleltäsi sairas, skitso tai muu, eikä ole parannuskeinoa. Vain lääkkeet ja psykoanalyysi ja muu sellainen voivat auttaa sinua tulemaan sen kanssa toimeen. Mutta Jahven Sana sanoo meille, että voimme päästä tästä ansasta Jeshuua Messiaan kautta! Minä kurja ihminen! Kuka vapauttaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeshuuan Messiaan, meidän Herramme, kautta Room. 7:24,25a Häntä haavoitettiin meidän rikkomustemme tähden, runneltiin meidän pahojen tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällään, että meillä olisi rauha, ja hänen haavojensa kautta meidät on parannettu. Jesaja 53:5 AVAIN on pitää Hänet ja Hänen Sanansa KESKIPISTEENÄ ajatuksissamme ja PUHEESSAMME. Jättäkäämme MINÄ ITSE ja MINUN tunteeni ja kieroutunut ”todellisuuden” tajumme. RAHASAMPO Demoninen kolmikko : psykologia + psykiatria + lääkkeet
Psykologia, eksistentialismin lapsi, on luonut taloudellisen jättiläisen, lääkkeitä valmistavan teollisuuden. Siitä on tullut tulolähde monille sairaille ihmisille, jotka leikkivät ihmiskunnan ”lääkäriä”, ja oikeuttavat ja vahvistavat näin ihmiskunnan sairauden sen sijaan, että ihmiskuntaa kutsuttaisiin tekemään PARANNUS. Sairaat ihmiset ovat heidän ”potilaitaan”, mutta totuus on, että sekä ”tohtori” että ”potilas” ovat SYNNIN ja sen sivutuotteen KIROUKSEN sairastuttamat. Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Jeshuuassa Messiaassa, meidän Herrassamme. Room.6:23 Ainoa ulospääsy on vaihtaa itseämme palvova, itsekeskeinen, eksistentiaalinen ”logiikka” LOGOKSEEN, Totuuden Sanaan, joka on kirjoitettuna Raamatussa ja joka tuli lihaksi ihmishahmossa, Jeshuuana, juutalaisena Messiaana. Kun panemme täyden luottamuksemme Häneen, Elävään Sanaan ja LOGOKSEEN, Hänen kirjoitettuun opetuksen ja lupauksen Sanaansa, silloin meidän logiikkamme paranee, mielemme paranee niistä vaurioista, joita synti ja kuolema ja eksistentiaalis-humanistinen psykologinen ja psykiatrinen hoito ovat aiheuttaneet. Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me katselimme hänen kirkkauttaan, sellaista kirkkautta kuin ainutsyntyisellä Pojalla on Isältä, ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. Joh.1:14 Kun JHVH:n Sana tulee LIHAKSI mielessämme ja suussamme, olemme VAPAITA itsekeskeisistä tunteista ja olosuhteista. Silloin olemme VAPAITA ”psykologisista ongelmista”. JHVH loi kaiken Sanallaan ja Hän pystyy luomaan uudelleen mielemme, aivojemme välittäjäaineet ja biokemian Sanallaan, kun me mietiskelemme sitä ja julistamme sitä. Jahven Sana ajatuksissamme ja huulillamme on maailman PARAS lääke Poikani, tarkkaa minun puhettani, kallista korvasi sanoilleni. Älkööt ne väistykö silmistäsi, varjele niitä sydämesi sisimmässä, sillä ne ovat elämä sille, joka ne löytää, ja lääke koko hänen ruumiilleen. Sananl. 4:20-22 Hän lähetti sanansa ja paransi heidät. Hän pelasti heidät tuhosta. Psalmi 107:20 Totuus tekee teistä vapaita. Joh.8:32b EKSISTENTIALISMI ON ERÄÄNLAISTA SAATANANPALVONTAA Psykologia ja psykiatria ovat pyrkineet suistamaan Luojan valtaistuimeltaan ja kruunaamaan Hänen sijaansa tappavan eksistentialismin luojan – itsensä saatanan, ex-Luciferin.
Psykologia ja psykiatria, jotka asettavat IHMISEN keskipisteeksi Elohimin ja Hänen Sanansa sijaan, ovat saatanallista uskontoa. Länsimaiden viranomaiset rahoittavat satanismia psykologian ja psykiatrian kautta valmistaen näin kokonaista sukupolvea pedon merkkiä ja antikristusta, antimessiasta, varten. Koska ihminen on keskus ja ihmisellä on kärsimystään helpottaakseen lupa tehdä kaikkea mikä ”tuntuu hyvältä”, niin silloin kun on valittava ottaako pedon merkki vai uskoa Jumalaan, suuret ihmisjoukot ovat valmiita helpottamaan kärsimystään pedon merkin avulla. Psykologia, ja sen johdannainen psykiatria, on valmistanut kokonaisen sukupolven menemään helvettiin. VASTA-AINE LOGIIKAN TAPPAVALLE SAIRAUDELLE Apostoli Paavali nujersi kreikkalaisesta filosofiasta tulevan filosofian ja eksistentialismin valheen osoittamalla Kuningaskunnan Voiman. Puheeni ja julistukseni ei ollut inhimillisen viisauden suostuttelevia sanoja (filosofiaa) vaan Hengen ja voiman osoittamista, jotta teidän uskonne ei perustuisi ihmisviisauteen vaan Jumalan voimaan. 1 Kor.2:4,5
Vain Elohimin Voiman julkinen osoittaminen voi hävittää täysin eksistentialismissa ja humanismissa olevat valheen linnoitukset tänä päivänä. Eksistentialismin filosofia kukistuu, kun ihminen kokee Elohimin Voiman SAARNATUN SANAN JA SITÄ SEURAAVIEN IHMEIDEN JA TUNNUSTEKOJEN KAUTTA. Se kukistaa sen humanismin syöttämän valheen, että ”ihminen loi Jumalan”, tai eksistentialismin uskonnon, joka väittää että ”Jumala luotiin ihmistä varten”. Näissä molemmissa ihminen on tärkeimmällä sijalla. Kun eksistentialismi tulkitsee maailman ”ihmisen oman todellisuuden” kautta, keskipisteenä on ihminen eikä Luoja ja Hänen Sanansa. Kun ihmiset kokevat Elohimin Voiman, siitä tulee heidän todellisuuttaan, joka mitätöi eksistentialismin ihmiseen keskittyvän valheen ja myös sen valheen, että todellisuudesta ei pääse ulos minkään ”suuremman” , Jumalan Voiman, kautta. Elohimin Voima on annettu Jeshuuaan uskoville. ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. MENKÄÄ siis ja tehkää kaikista kansoista minun opetuslapsiani” Matteus 28:18,19a Meille on annettu varustukseksi Elohimin Totuus ja Voima kukistaaksemme eksistentialismin ja vapauttaaksemme ihmisen psykologian saatanallisesta uskonnosta, joka vie ihmisen helvettiin. Varustuksemme ei ole uskonto, joka tuomitsee kärsivän ihmiskunnan, vaan Luojan sääli. Hän lähetti Poikansa kuolemaan meidän puolestamme. Siksi kaikki Jeshuuan ihmeet tapahtuivat säälistä ja myötätunnosta. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Joh 3:16 Elohimin Voiman kokeminen, jota seuraa mielen harjoittaminen Jahven Sanaan perustuvaan terveeseen logiikkaan, on parantumisen perusta kaikille sairaille mielille ja sydämille. Älkää mukautuko tämän maailmanajan menoon, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, jotta voisitte tutkia, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä. Room.12:2 Ystävänne ja mentorinne Israelissa
Piispa Dominiquae ja Rabbi Baruch Bierman ”Siionin tähden en voi vaieta” Jesaja 62:1 HERÄTYKSEN LÄPIMURTO – SEMINAARI 8. – 10.11.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ Piispa Dominiquae Bierman ja Rabbi Baruch Bierman Israelista Suomessa! Paikka: Jyväskylän Lyseo, Yliopistonkatu 13; Jyväskylä Tilaisuudet: pe 8.11. klo 18.00 la 9.11. klo 10.00, 14.30, 18.00 su 10.11. klo 10.00, 14.30 Ilmoittautuminen: elisa.takala@pp3.inet.fi puh. 045-2579802 Seminaarimaksu: 40 euroa, maksetaan tilille Satakala ry, FI89 4762 0010 010114 viite 11112 TERVETULOA
OPERAATIO NOOA (”THE NOAH OPERATION”) ON VALMIINA JOKAISTA KANSAKUNTAA VARTEN! |
Haluatko toteuttaa ”katumuksen profeetallisen teon” kaupungissasi tai massasi niin että anteeksiantamus ja herätys voisivat tapahtua näinä tuomion aikoina? Ota yhteyttä Piispaan ja Rabbiin osoitteeseen info@dominiquaebierman.com ja kysy, miten voisit olla tätä toteuttamassa. Älä odota jonkun ”suuremman” tai paremman aloittavan, on jo myöhä ja JHVH JUOKSEE niiden kanssa jotka tahtovat JUOSTA! Niin kuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan päivinä oleva. Ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, ja tulva tuli ja tuhosi heidät kaikki. Luukas 17:26-27 Lue piispa Dominiquaen kirja ”Stormy Weather”! Nyt myös e-kirjana (englanniksi)! Tämä kirja on kirjoitettu sekä uskoville että uskosta osattomille ja se avaa silmät Elohimin tuomiosta sääilmiöiden kautta, mukana myös dokumentoituja faktoja. Tärkeä kirja sinulle, joka tahdot seistä muurinaukossa perheesi, kaupunkisi ja kansakuntasi puolesta! http://www.kad-esh.org -> SHOP. NETTILÄHETYS KATUMUKSEN PROFEETALLISESTA TEOSTA Mene Media-sivullemme osoitteessa http://www.kad-esh.org , valitse ”archives” ja katso nettilähetys profeetallisesta teostamme elokuun 17. päivältä. Välitä sitä myös muille! HYVITYS Aloita katumus antamisen teon kautta jotta voimme jatkaa kansakuntien siunaamista ja seurakunnan herättämistä Israelin siunaamiseen ja yhdistymiseen sen kanssa! Katumus alkaa aina taskuistamme. Sillä siellä missä aarteesi on, siellä on sydämesi, Matteus 6:21. Mene osoitteeseen: http://www.kad-esh.org jossa voit antaa netin kautta tai kirjoita osoitteeseen info@dominiquaebierman.com kuullaksesi vaihtoehtoisista antamistavoista. Seuraa median kautta sivuiltamme http://www.kad-esh.org Suomen yhteyshenkilö: Elisa Takala, puh. 045-2579802, sähköposti kemapfin@gmail.com Elisalta voitte tilata Piispan kirjoja, äänitteitä ja GRM-raamattukouluvideoita (nyt suomen kielellä). Piispan kirjoja on saatavilla myös e-kirjoina. Toivomme lisää näiden kirjeiden suomentajia! Kerran kuussa-suomentaja olisi jo suuri apu. Kiitokset Marja-Ilonalle, joka on tullut avukseni! Ja vielä asiaa SUHU-äänteestä, jota ei ole suomenkielessä. Useimmille suhu-äänne on tuttu muista kielistä. Suhuäänne on kyseessä kun kirjoitetaan SH , esim Shabbat, Shalom, Jeshua. Suhuäänne ei ole S, vaan se sanotaan niin kuin suhistaisiin jollekin ihmiselle hiljaa-merkiksi. Silloin puhalletaan ilmaa ulos, huulet ovat lievästi törröllään, ylä- ja alahampaiden välissä pieni rako ja kieli keskellä suuta niin ettei se koske hampaisiin eikä kitalakeen eikä alapuolellekaan. Ja itse Jeshua sana. Jotta suomalainen osaisi ääntää sen oikealla painotuksella, se pitäisi kirjoittaa Jeshuua. Sillä paino on U:n kohdalla. JESHUUA.
HYVITYKSENÄ ISRAELILLE – ADOPTOI EILAT !
Tooran osuus Lech Lecha! 1 Mooses 12 – 17 |
Eksistentialismin – epäuskon uskonnon – salat julki |
Palatkaamme terveeseen logiikkaan Älköön tämä lain kirja väistykö sinun suustasi, vaan mietiskele sitä päivin ja öin, että noudattaisit tarkasti kaikkea, mitä siihen on kirjoitettu, sillä silloin sinä onnistut ja menestyt tielläsi. Joosua 1:8 Logiikka, johdonmukaisuus, on hepreaksi HIGAYON, jonka merkitys on MIETISKELY. Terve logiikka mietiskelee Elohimin Sanaa ja Lupauksia, sairas logiikka mietiskelee ihmisen omaa kärsimystä ja kokemusta. Terveessä logiikassa JHVH ja Hänen totuutensa on keskipisteenä, kun taas sairaassa logiikassa keskipisteenä on ihminen ja hänen kärsimyksensä. Tätä on nykyajan psykologia, joka juontaa juurensa eksistentiaalisesta humanismista eli ”sikalogiasta”, sairaasta logiikasta, joka aiheuttaa enemmän epäuskoa, masennusta, itsemurhia ja kuolemaa kuin mikään muu. Elohim-Jumala tuhosi Nooan sukupolven vedenpaisumuksella, koska heidän ajattelunsa oli pahaa ja johti pahoihin tekoihin. Mutta JHVH näki, että ihmisen pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki hänen sydämensä ajatukset ja taipumukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat. Silloin Herra katui, että oli tehnyt ihmiset maan päälle, ja hänen sydämensä tuli murheelliseksi. 1 Mooses 6:5,6 Siitä mitä ajattelemme, tulee tekoja ja elämäntapa! Jatkoa viime kirjeeseen: ELÄMÄN TURHUUS ? Kun kuningas Salomo sanoi, että KAIKKI on TURHUUTTA, hän tarkoitti, että turhuutta on kaikki sellainen tiedon tavoittelu ja etsintä, joka perustuu Hyvän ja Pahan tiedon kuolemaa tuottavaan Puuhun. Toisin sanoen hän tuomitsi eksistentialismin ja humanismin, ja totesi lopuksi: Loppupäätös kaikesta, mitä on kuultu on tämä: pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä. Niin tulee jokaisen ihmisen tehdä. Saarnaaja 12:13 Juutalaiset ja pakanat, jotka hylkäsivät Viattoman Jumalan Karitsan – Jeshuua Messiaan – Veriuhrin kautta tarjotun pelastuksen, ovat yrittäneet paeta kirousta uskontoon turvautumalla. He tunnistavat tilansa, mutta ovat kehittäneet oman lääkkeensä, jossa ei tarvita Elohimin väliintuloa, ei Verta alttarilla. Ei tarvita lunastavaa verta, koska hyvät teot tai mitsvot ovat syntien sovitus, mutta Sana julistaa selvästi, että VAIN synnittömän eläimen Veri voi sovittaa synnin. HÄN menee vielä pitemmälle ja sanoo: ”Minä olen antanut sen teille alttarilla”. Veressä on näet lihan sielu ( engl. elämä ), ja minä olen antanut teille veren tuottamaan alttarilla sovituksen teidän sieluillenne. Veri tuottaa sovituksen, koska siinä on sielu ( engl. elämä). 3 Mooses 17:11 Hän antoi meille Oman Verensä Poikansa Jeshuuan kautta alttarille, juuri niin kuin Jesaja 53 kertoo: Mutta totisesti meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän kärsi. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta häntä haavoitettiin meidän rikkomustemme tähden, runneltiin meidän pahojen tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällään, että meillä olisi rauha, ja hänen haavojensa kautta meidät on parannettu. Kaikki me vaelsimme eksyksissä kuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta JHVH pani hänen päälleen kaikkien meidän syntivelkamme. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut. Kuin karitsa, joka viedään teurastettavaksi, kuin lammas, joka on ääneti keritsijöittensä edessä, ei hänkään suutansa avannut. Sorrettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen aikalaisistaan sitä ajatteli? Sillä hänet leikattiin pois elävien maasta, minun kansani rikkomusten tähden rangaistus kohtasi häntä. JHVH näki hyväksi ruhjoa häntä, lyödä kärsimyksellä. Jos sinä asetat hänen sielunsa vikauhriksi ( engl. Jos Hän antaisi itsensä vikauhriksi, 10a)… sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemalle, ja hänet luettiin pahantekijöiden joukkoon. Hän kantoi monien synnit ja rukoili pahantekijöiden puolesta (12b) Jesaja 53:4-8,10a,12b Usko elävään Jumalaan, joka on säälivä ja lunastaa ihmiskunnan, vaikka ihmiskunta ei ansaitse sitä, ja juutalainen uskonnollinen eksistentialismi eroavat toisistaan siinä, että eksistentialismi väittää, että me juutalaiset olemme kaikki pyhiä ja vanhurskaita (zadikim) siksi että olemme juutalaisia. Siitä syystä me emme tarvitse Jeshuuaa emmekä pelastusta lunastamaan meitä synneistämme emmekä ketään välittäjää, meille riittävät ”hyvät työt” ja Mitsvot. Messiaaseen uskovan kohdalla ”hyvät työt” tulevat Lunastuksen kokemuksen jälkeen, eivät ennen sitä. Ei ole mitään, mitä me voisimme tehdä pelastaaksemme elämämme tulevalta Elohimin tuomiolta. Ainoastaan Jumalan synnittömän Karitsan Pyhä Veri voi lunastaa meidät lain kirouksesta. Merkkinä todellisesta uskosta Jeshuuaan ja todellisesta pelastuksesta on uskovan sydämeen kirjoitettu Toora, siksi uskova vastaa Pelastukseen Kuuliaisuuden teoilla, jotka perustuvat Uskoon, mutta teot eivät koskaan ole ennen Pelastusta. Uuden Liiton Veri tulee ensin! Katso, päivät tulevat, sanoo JHVH, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton. En minä tee sellaista liittoa kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin, kun tartuin heidän käteensä viedäkseni heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra. Mutta se liitto, jonka minä teen Israelin huoneen kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra, on tällainen: Minä panen opetukseni heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämeensä. Niin minä olen heidän Jumalansa ja he ovat minun kansani. Silloin kukaan ei enää opeta lähimmäistään eikä veli veljeään sanoen: Tuntekaa Herra. Silloin kaikki pienimmästä suurimpaan tuntevat minut, sanoo Herra, sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään. Jeremia 31:31-34 PSYKOLOGIAN JA EKSISTENTIALISMIN HEDELMÄ
Eksistentialismin ja psykologian hedelmä on lumelääke tai laastari Elämän Luojaa vastaan kohdistuvan kapinoinnin ja epäuskon syöpään. Se tuottaa lopulta enemmän toivottomuutta, sekaannusta, epätoivoa, joka kumpuaa itsekeskeisyydestä ja itsekkyydestä ja johtaa itsemurhaan, murhaan ja muuhun sen kaltaiseen, koska IHMINEN on keskipisteenä. OMAATUNTOA ei kuunnella, vaan kaikki perustuu OMAKOHTAISEEN TUNTEESEEN: ” Jos se tuntuu hyvältä, tee se!” Ei ole väliä vaikka ”loukkaamme Luojan tunteita” rikkomalla Hänen Käskynsä. Ainoa millä on väliä, on ettemme loukkaa omia inhimillisiä tunteitamme. He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, häntä, joka on iankaikkisesti ylistetty. Aamen. Room. 1:25 Psykologia ja eksistentialismi on HENKI. Kaikki teologia ja sanat tulevat hengen kanssa. Sekä eksistentiaalisen humanismin että psykologian sanat ja henki täytyy paljastaa ja tuoda valoon ja murskata, jotta ihmiset voidaan vapauttaa. Monet tutkimukset todistavat, että useammat tekevät itsemurhan alettuaan käyttää psyyken lääkkeitä. Psykologian, psykiatrian, eksistentialismin, humanismin ja mielen sairauden ja itsemurhan välillä on suora yhteys. Mielen sairaus on SAIRAAN LOGIIKAN sivutuote. Sairas logiikka miettii vääriä asioita, ei Jahven Sanaa, totuutta ja Lupausta. Sille Jumalan Sana on pikemminkin ”tapahtumien kertomista” kuin Totuutta. Sairas logiikka voi vaikuttaa myös kehon biokemiaan, mutta lähtökohta on sairas logiikka. Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teistä luulee olevansa viisas tässä maailmanajassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas. 1 Kor.3:18
Sairaat mielet ovat kehittäneet psykologian eksistentialismin ja humanismin valheista, ja psykologia on luonut sairaan ihmiskuntahirviön. Tämä on noidankehä, kuka voi auttaa meidät ulos siitä? Eksistentialismin mukaan me emme voi päästä siitä ulos, siksi useimmat psykiatrit sanovat ihmisille: Tämä on sinun sairautesi, tämän on sinun todellisuutesi, joten sinun täytyy syödä lääkkeitä selvitäksesi sen kanssa kaikki elämäsi päivät. Olet mieleltäsi sairas, skitso tai muu, eikä ole parannuskeinoa. Vain lääkkeet ja psykoanalyysi ja muu sellainen voivat auttaa sinua tulemaan sen kanssa toimeen. Mutta Jahven Sana sanoo meille, että voimme päästä tästä ansasta Jeshuua Messiaan kautta! Minä kurja ihminen! Kuka vapauttaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeshuuan Messiaan, meidän Herramme, kautta Room. 7:24,25a Häntä haavoitettiin meidän rikkomustemme tähden, runneltiin meidän pahojen tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällään, että meillä olisi rauha, ja hänen haavojensa kautta meidät on parannettu. Jesaja 53:5 AVAIN on pitää Hänet ja Hänen Sanansa KESKIPISTEENÄ ajatuksissamme ja PUHEESSAMME. Jättäkäämme MINÄ ITSE ja MINUN tunteeni ja kieroutunut ”todellisuuden” tajumme. RAHASAMPO Demoninen kolmikko : psykologia + psykiatria + lääkkeet
Psykologia, eksistentialismin lapsi, on luonut taloudellisen jättiläisen, lääkkeitä valmistavan teollisuuden. Siitä on tullut tulolähde monille sairaille ihmisille, jotka leikkivät ihmiskunnan ”lääkäriä”, ja oikeuttavat ja vahvistavat näin ihmiskunnan sairauden sen sijaan, että ihmiskuntaa kutsuttaisiin tekemään PARANNUS. Sairaat ihmiset ovat heidän ”potilaitaan”, mutta totuus on, että sekä ”tohtori” että ”potilas” ovat SYNNIN ja sen sivutuotteen KIROUKSEN sairastuttamat. Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Jeshuuassa Messiaassa, meidän Herrassamme. Room.6:23 Ainoa ulospääsy on vaihtaa itseämme palvova, itsekeskeinen, eksistentiaalinen ”logiikka” LOGOKSEEN, Totuuden Sanaan, joka on kirjoitettuna Raamatussa ja joka tuli lihaksi ihmishahmossa, Jeshuuana, juutalaisena Messiaana. Kun panemme täyden luottamuksemme Häneen, Elävään Sanaan ja LOGOKSEEN, Hänen kirjoitettuun opetuksen ja lupauksen Sanaansa, silloin meidän logiikkamme paranee, mielemme paranee niistä vaurioista, joita synti ja kuolema ja eksistentiaalis-humanistinen psykologinen ja psykiatrinen hoito ovat aiheuttaneet. Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me katselimme hänen kirkkauttaan, sellaista kirkkautta kuin ainutsyntyisellä Pojalla on Isältä, ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. Joh.1:14 Kun JHVH:n Sana tulee LIHAKSI mielessämme ja suussamme, olemme VAPAITA itsekeskeisistä tunteista ja olosuhteista. Silloin olemme VAPAITA ”psykologisista ongelmista”. JHVH loi kaiken Sanallaan ja Hän pystyy luomaan uudelleen mielemme, aivojemme välittäjäaineet ja biokemian Sanallaan, kun me mietiskelemme sitä ja julistamme sitä. Jahven Sana ajatuksissamme ja huulillamme on maailman PARAS lääke Poikani, tarkkaa minun puhettani, kallista korvasi sanoilleni. Älkööt ne väistykö silmistäsi, varjele niitä sydämesi sisimmässä, sillä ne ovat elämä sille, joka ne löytää, ja lääke koko hänen ruumiilleen. Sananl. 4:20-22 Hän lähetti sanansa ja paransi heidät. Hän pelasti heidät tuhosta. Psalmi 107:20 Totuus tekee teistä vapaita. Joh.8:32b EKSISTENTIALISMI ON ERÄÄNLAISTA SAATANANPALVONTAA Psykologia ja psykiatria ovat pyrkineet suistamaan Luojan valtaistuimeltaan ja kruunaamaan Hänen sijaansa tappavan eksistentialismin luojan – itsensä saatanan, ex-Luciferin.
Psykologia ja psykiatria, jotka asettavat IHMISEN keskipisteeksi Elohimin ja Hänen Sanansa sijaan, ovat saatanallista uskontoa. Länsimaiden viranomaiset rahoittavat satanismia psykologian ja psykiatrian kautta valmistaen näin kokonaista sukupolvea pedon merkkiä ja antikristusta, antimessiasta, varten. Koska ihminen on keskus ja ihmisellä on kärsimystään helpottaakseen lupa tehdä kaikkea mikä ”tuntuu hyvältä”, niin silloin kun on valittava ottaako pedon merkki vai uskoa Jumalaan, suuret ihmisjoukot ovat valmiita helpottamaan kärsimystään pedon merkin avulla. Psykologia, ja sen johdannainen psykiatria, on valmistanut kokonaisen sukupolven menemään helvettiin. VASTA-AINE LOGIIKAN TAPPAVALLE SAIRAUDELLE Apostoli Paavali nujersi kreikkalaisesta filosofiasta tulevan filosofian ja eksistentialismin valheen osoittamalla Kuningaskunnan Voiman. Puheeni ja julistukseni ei ollut inhimillisen viisauden suostuttelevia sanoja (filosofiaa) vaan Hengen ja voiman osoittamista, jotta teidän uskonne ei perustuisi ihmisviisauteen vaan Jumalan voimaan. 1 Kor.2:4,5
Vain Elohimin Voiman julkinen osoittaminen voi hävittää täysin eksistentialismissa ja humanismissa olevat valheen linnoitukset tänä päivänä. Eksistentialismin filosofia kukistuu, kun ihminen kokee Elohimin Voiman SAARNATUN SANAN JA SITÄ SEURAAVIEN IHMEIDEN JA TUNNUSTEKOJEN KAUTTA. Se kukistaa sen humanismin syöttämän valheen, että ”ihminen loi Jumalan”, tai eksistentialismin uskonnon, joka väittää että ”Jumala luotiin ihmistä varten”. Näissä molemmissa ihminen on tärkeimmällä sijalla. Kun eksistentialismi tulkitsee maailman ”ihmisen oman todellisuuden” kautta, keskipisteenä on ihminen eikä Luoja ja Hänen Sanansa. Kun ihmiset kokevat Elohimin Voiman, siitä tulee heidän todellisuuttaan, joka mitätöi eksistentialismin ihmiseen keskittyvän valheen ja myös sen valheen, että todellisuudesta ei pääse ulos minkään ”suuremman” , Jumalan Voiman, kautta. Elohimin Voima on annettu Jeshuuaan uskoville. ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. MENKÄÄ siis ja tehkää kaikista kansoista minun opetuslapsiani” Matteus 28:18,19a Meille on annettu varustukseksi Elohimin Totuus ja Voima kukistaaksemme eksistentialismin ja vapauttaaksemme ihmisen psykologian saatanallisesta uskonnosta, joka vie ihmisen helvettiin. Varustuksemme ei ole uskonto, joka tuomitsee kärsivän ihmiskunnan, vaan Luojan sääli. Hän lähetti Poikansa kuolemaan meidän puolestamme. Siksi kaikki Jeshuuan ihmeet tapahtuivat säälistä ja myötätunnosta. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Joh 3:16 Elohimin Voiman kokeminen, jota seuraa mielen harjoittaminen Jahven Sanaan perustuvaan terveeseen logiikkaan, on parantumisen perusta kaikille sairaille mielille ja sydämille. Älkää mukautuko tämän maailmanajan menoon, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, jotta voisitte tutkia, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä. Room.12:2 Ystävänne ja mentorinne Israelissa
Piispa Dominiquae ja Rabbi Baruch Bierman ”Siionin tähden en voi vaieta” Jesaja 62:1 HERÄTYKSEN LÄPIMURTO – SEMINAARI 8. – 10.11.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ Piispa Dominiquae Bierman ja Rabbi Baruch Bierman Israelista Suomessa! Paikka: Jyväskylän Lyseo, Yliopistonkatu 13; Jyväskylä Tilaisuudet: pe 8.11. klo 18.00 la 9.11. klo 10.00, 14.30, 18.00 su 10.11. klo 10.00, 14.30 Ilmoittautuminen: elisa.takala@pp3.inet.fi puh. 045-2579802 Seminaarimaksu: 40 euroa, maksetaan tilille Satakala ry, FI89 4762 0010 010114 viite 11112 TERVETULOA
OPERAATIO NOOA (”THE NOAH OPERATION”) ON VALMIINA JOKAISTA KANSAKUNTAA VARTEN! |
Haluatko toteuttaa ”katumuksen profeetallisen teon” kaupungissasi tai massasi niin että anteeksiantamus ja herätys voisivat tapahtua näinä tuomion aikoina? Ota yhteyttä Piispaan ja Rabbiin osoitteeseen info@dominiquaebierman.com ja kysy, miten voisit olla tätä toteuttamassa. Älä odota jonkun ”suuremman” tai paremman aloittavan, on jo myöhä ja JHVH JUOKSEE niiden kanssa jotka tahtovat JUOSTA! Niin kuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan päivinä oleva. Ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, ja tulva tuli ja tuhosi heidät kaikki. Luukas 17:26-27 Lue piispa Dominiquaen kirja ”Stormy Weather”! Nyt myös e-kirjana (englanniksi)! Tämä kirja on kirjoitettu sekä uskoville että uskosta osattomille ja se avaa silmät Elohimin tuomiosta sääilmiöiden kautta, mukana myös dokumentoituja faktoja. Tärkeä kirja sinulle, joka tahdot seistä muurinaukossa perheesi, kaupunkisi ja kansakuntasi puolesta! http://www.kad-esh.org -> SHOP. NETTILÄHETYS KATUMUKSEN PROFEETALLISESTA TEOSTA Mene Media-sivullemme osoitteessa http://www.kad-esh.org , valitse ”archives” ja katso nettilähetys profeetallisesta teostamme elokuun 17. päivältä. Välitä sitä myös muille! HYVITYS Aloita katumus antamisen teon kautta jotta voimme jatkaa kansakuntien siunaamista ja seurakunnan herättämistä Israelin siunaamiseen ja yhdistymiseen sen kanssa! Katumus alkaa aina taskuistamme. Sillä siellä missä aarteesi on, siellä on sydämesi, Matteus 6:21. Mene osoitteeseen: http://www.kad-esh.org jossa voit antaa netin kautta tai kirjoita osoitteeseen info@dominiquaebierman.com kuullaksesi vaihtoehtoisista antamistavoista. Seuraa median kautta sivuiltamme http://www.kad-esh.org Suomen yhteyshenkilö: Elisa Takala, puh. 045-2579802, sähköposti kemapfin@gmail.com Elisalta voitte tilata Piispan kirjoja, äänitteitä ja GRM-raamattukouluvideoita (nyt suomen kielellä). Piispan kirjoja on saatavilla myös e-kirjoina. Toivomme lisää näiden kirjeiden suomentajia! Kerran kuussa-suomentaja olisi jo suuri apu. Kiitokset Marja-Ilonalle, joka on tullut avukseni! Ja vielä asiaa SUHU-äänteestä, jota ei ole suomenkielessä. Useimmille suhu-äänne on tuttu muista kielistä. Suhuäänne on kyseessä kun kirjoitetaan SH , esim Shabbat, Shalom, Jeshua. Suhuäänne ei ole S, vaan se sanotaan niin kuin suhistaisiin jollekin ihmiselle hiljaa-merkiksi. Silloin puhalletaan ilmaa ulos, huulet ovat lievästi törröllään, ylä- ja alahampaiden välissä pieni rako ja kieli keskellä suuta niin ettei se koske hampaisiin eikä kitalakeen eikä alapuolellekaan. Ja itse Jeshua sana. Jotta suomalainen osaisi ääntää sen oikealla painotuksella, se pitäisi kirjoittaa Jeshuua. Sillä paino on U:n kohdalla. JESHUUA.
HYVITYKSENÄ ISRAELILLE – ADOPTOI EILAT !
PSYKOLOGIASTA TERVEESEEN LOGIIKKAAN, osa 3 |
PALJASTAMME EKSISTENTIALISMIN – EPÄUSKON USKONNON ja PALAAMME TERVEESEEN LOGIIKKAAN Älköön tämä lain kirja väistykö sinun suustasi, vaan mietiskele sitä päivin ja öin, että noudattaisit tarkasti kaikkea, mitä siihen on kirjoitettu, sillä silloin sinä onnistut ja menestyt tielläsi. Joosua 1:8 Shabbat shalom, rakkaat ystävät! Logiikka on hepreaksi HIGAYON, jonka merkitys on MIETISKELY. Terve logiikka mietiskelee Elohimin Sanaa ja Lupauksia, kun taas sairas logiikka miettii ihmisen omaa kärsimystä ja kokemusta. Terveessä logiikassa JHVH ja Hänen totuutensa ovat keskipisteenä, sairaassa logiikassa sitä vastoin ihminen ja hänen kärsimyksensä ovat keskipisteenä. Tämä on tämän päivän psykologiaa, jonka juuret ovat eksistentiaalisessa humanismissa. Tämä ”sikologia”, psykologia, sairas logiikka, aiheuttaa enemmän epäuskoa, masennusta, itsemurhia ja kuolemaa kuin mikään muu. Elohim-Jumala tuhosi Nooan sukupolven vedenpaisumuksella, koska heidän ajatuksensa olivat pahoja ja johtivat pahoihin tekoihin. Mutta Herra näki, että ihmisen pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki hänen sydämensä ajatukset ja taipumukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat. Silloin Herra katui, että oli tehnyt ihmiset maan päälle, ja hänen sydämensä tuli murheelliseksi. 1 Mooses 6:5,6 Siitä mitä ajattelemme, tulee tekoja ja elämäntapa. Jatkoa osaan 2 Sairaan mielen ja sydämen parantumisen perustana on Jumalan Voiman kokeminen, johon yhdistyy mielen harjoittaminen terveeseen Jumalan Sanan mukaiseen logiikkaan. Katsokaamme kahta parasta työkalua: 1. Mietiskellä, julistaa ja totella Raamatun tai Jumalan raamatullista Logos-Sanaa. 2. Muistojen parantuminen ja Pyhän Hengen ohjaama mielikuvitus. Kirje Roomalaisille, luku 12 SANAN VOIMA Herra, sinun sanasi on ikuisesti vakaa taivaassa. Psalmi 119:89 Vakaa mielen ja tunne-elämän tasapaino ei riipu olosuhteista. Ainoa muuttumaton ja pysyväinen maailmassa on Luojan Sana. Edenin puutarhassa, jossa kaikki oli ehdottoman täydellistä, Adamin maailman järkkyi, koska hän hylkäsi Luojan käskyn. Adamilla, miehen ja naisen muodossa, ei ollut minkäänlaisia ongelmia; heidän aivosolujensa välittäjäaineet toimivat hienosti; heillä ei ollut lapsuuden traumoja eikä mitään, mikä olisi voinut aiheuttaa tasapainottomuutta. Ja kuitenkin he molemmat piileskelivät Puutarhan puiden takana ilmeisen ”paranoian”, pelon ja häpeän, valtaamina. Psykologit olisivat todenneet heidän kärsivän ”traumoista” ja että he olivat henkisesti epävakaita ja heidän arvostelu- ja havainnointikykynsä oli heikentynyt. He näkivät heitä ympäröivän maailman vääristyneestä kulmasta, sillä heidän paljaalla silmällään nähtynä mikään ei ollut todella muuttunut Edenin puutarhassa. Hedelmäpuut ja kauniit eläimet ja kultaiset joet olivat edelleen siellä. Mutta aivan selvästi he kärsivät kauheasta ahdistuksesta ja paniikkikohtauksesta. Mitä kaikkien ihmisten Isälle ja Äidille tapahtui? Millainen psykoterapia voisi auttaa heidät takaisin entiseen terveeseen ja onnelliseen olotilaansa? Mikä lääke olisi voinut rauhoittaa heidän levottoman mielensä? Tämä tuntuu naurettavalta, sillä jokainen Raamattua lukenut tietää ensimmäisen pariskunnan mielissä tapahtuneen muutoksen aiheuttajan. Oli olemassa tilanne ”ennen ja jälkeen”. Ennen kuin he kuuntelivat käärmettä, ja sen jälkeen kun he kuuntelivat väärää LOGOSTA. Ennen kuin he kuuntelivat käärmeen houkuttelevia sanoja, heidän mielensä oli YHTÄ elämän Luojan kanssa, ja heidän logiikkansa oli tervettä, kohdallaan ja iloista! Sen jälkeen kun he kuuntelivat käärmeen sairasta logiikkaa, joka kutsui heitä olemaan uskomatta Elohimia ja Hänen käskyään ja EPÄILEMÄÄN Hänen täydellistä Rakkauttaan heitä kohtaan, heidän logiikkansa sairastui. Ensimmäistä kertaa elämässään he alkoivat tuntea epäilyä ja epäuskoa ja himoa sitä kohtaan, minkä Elohim oli kieltänyt (Hyvän ja Pahan Tiedon Puu). Sen jälkeen kun he olivat syöneet Kuoleman puusta, heihin tarttui hirveä mielen sairaus, heidän tunne-elämänsä kärsi, ja pelosta ja kauhusta tuli osa heidän mielensä olemusta; häpeä, ja sen mukana kauhea alemmuudentunne, valtasi heidät. Vain hetki ennen kuin käärmeen LOGOS tunkeutui heidän tajuntaansa, he olivat täysin eheitä, ja vain hetki, ja heidän mielensä oli sairas! MIELESI TERVEYS RIIPPUU SIITÄ KETÄ TAI MITÄ USKOT Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, varmuus siitä, mikä ei näy. Hepr. 11:1
Mielemme terveyttä eivät määrää tunteet ja tuntemukset, joihin psykologia etupäässä keskittyy, vaan USKO. Usko on niin suuri hengellinen voima, että se voi muuttaa sairastuneen mielen terveeksi, ja se on paljon voimallisempi, voimakkaampi ja tehokkaampi kuin mikään lääke tai hoito. Usko ei ole kiinni olosuhteista tai tunteista, vaan se pysyy omalla voimallaan. Usko tarvitsee vain yhtä – kohteen johon nojata. Jos se, mihin Uskomme nojaa, on vakaa, muuttumaton ja ikuinen, silloin USKO voi parantaa ihmisen mielen ja muuttaa sen sairaasta eheäksi. Tutkikaamme muutamaa suosittua uskon ”synnyttäjää” ja katsotaan, läpäisevätkö ne pysyvyystestin. Usko rahaan Rahanhimo on kaiken pahan juuri. rahaa tavoitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla. 1 Tim. 6:10 Monet ihmiset panevat uskonsa ja luottamuksensa rahaan. Jos heillä on sitä mielestään paljon, he ovat vakaita ja horjumattomia ja onnellisia, mutta jos raha jostain syystä häviääkin, heidän maailmansa järkkyy perusteellisesti. Taloudelliset ongelmat ovat suurimpia perheristiriitojen ja avioerojen aiheuttajia. Älä näe vaivaa rikastuaksesi, lakkaa käyttämästä ymmärrystäsi siihen. Kun suuntaat silmäsi rikkauteen, se onkin yhtäkkiä poissa; totisesti se saa siivet, kuin kotka se lentää taivaalle. Sananl. 23:4,5 Voiko usko rahaan saada aikaan pysyvää tasapainoa ja terveyttä mielessämme ja tunteissamme? Vastaus on päättäväinen EI, ja niin kuin sanonta kuuluu: ”Raha tulee, raha menee”, ja niin on mielen terveytemme laita, jos se on riippuvainen rahasta! JHVH on paimeneni, ei minulta mitään puutu. Psalmi 23:1 Usko itseen Ettehän tiedä, mitä huominen tuo tullessaan ja millainen on teidän elämänne. Savua te olette, joka hetken näkyy ja sitten haihtuu. Jaakob 4:14
Nykyään on muotia uskoa itseensä, ikään kuin ihmisellä olisi kaikki voima. Tämä minä-jumala on helppo suistaa valtaistuimelta. Ihmiset ovat hyvin epävakaita eikä heihin voi luottaa. Me muutamme mieltämme olosuhteiden mukaan, ja vahvinkin meistä voi murtua ja luhistua millä hetkellä hyvänsä. Jos tasapainosi on oman itsesi varassa ja toimit kaikessa omien kykyjesi varassa, valmistaudu ISOON PUTOAMISEEN. Ei ole ollut koskaan erehtymätöntä ihmistä ( ei edes ensimmäinen ihminen Edenin puutarhassa). Parhaatkin meistä kompastelemme ajoittain ja tuotamme pettymyksen itsellemme ja toisille. Terve tietoisuus omasta arvosta on hyvin tärkeä, mutta emme voi perustaa elämäämme USKOON itseemme, koska emme ole vakaita, muuttumattomia ja ikuisia. Kovat tuulet ja myrskyt voivat kiskoa maasta juurineen ja murtaa vahvimmankin ”puun”. Kun tämä tapahtuu, meidän on löydettävä joku tai jotain Suurempaa kuin itsemme. Ääni sanoo: ”Huuda!” Toinen vastaa: ”Mitä minä huudan?” Kaikki liha on kuin ruohoa ja kaikki sen kauneus kuin kedon kukkanen. Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, kun Herran henkäys puhaltaa siihen. Totisesti, ruohoa on kansa. Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy ikuisesti. Jesaja 40:6-8 Usko uskontoon He sanoivat: ”Rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen. Tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kokomaan.” 1 Mooses 11:4 Määritelkäämme ensin uskonto ”ihmisen yrityksenä luoda oman mielensä mukainen jumala” ! Kaikki uskonnolliset järjestelmät perustuvat ihmisen käsitykselle siitä, kuka Jumala on ja miten Hänet voi tavoittaa. He sanoivat toisilleen: ” Tulkaa, tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi.” Tiili oli heillä rakennuskivenä ja maapiki laastina. 1 Mooses 11:3
Uskonnon ongelma on siinä, että se on ”ihmisen tekemä”, ja niin kuin kaikki, mitä ihminen tekee, sekin on katoava ja epävakaa. Ei ole sellaista ihmisen tekemää rakennusta tai järjestelmää, jota ei voi repiä alas ja syrjäyttää. Muistelkaapa vaan syyskuun yhdettätoista ja mahtavia kaksoistorneja! Samalla tavalla kaikki uskonnolliset järjestelmät voivat luhistua ja horjua. Usko yhteen tai toiseen uskontoon perinteineen ja liturgioineen voi synnyttää valheellisen pysyvyyden ja vakauden tunteen ja identiteetin vähäksi aikaa, mutta sillä ei ole voimaa parantaa sairastunutta mieltä eikä synnyttää uutta välittäjäainetta. Uskonto on ehdottomasti paras ihmisen kehittämä lumelääke, mutta se on vain lume, ei lääke. Uskonto ei perustu TOTUUDELLE (joka on muuttumaton ja ikuinen), vaan ihmisen käsitykseen Jumalasta ja maailmasta. Olemme jo maininneet, miten ihmisen käsityskyky voi heiketä, jos kuuntelemme väärää LOGOSTA, väärää lähdettä. Niin kuin Adamin kyky käsittää olosuhteet ja Luoja huononi, niin jokaiselle uskonnollisella järjestelmällä on ERILAINEN käsitys ”jumalasta”, ”kosmisesta voimasta” tai ”korkeimmasta”. Tästä seuraa kaksi pahaa asiaa: 1. Dogmaattisuus eli ehdottomuus. ”Minun jumalani on ainoa oikea Jumala” tai ”Minun uskontoni on ainoa oikea uskonto”, mikä voi johtaa vihaan, rotusyrjintään ja jopa murhaan ”jumalan” nimessä. 2. Sekaannus. Jos kaikki uskovat eri ”jumalaan”, mikä niistä on se todellinen YKSI ? Ja jos yksi ”jumala” tuottaa minulle pettymyksen, kun se ei anna minulle sitä mitä tarvitsen, kuten henkistä hyvinvointia ja onnea, voimme ottaa tilalle toisen ”jumalan” milloin tahdomme. Tämä on hyvin eksyttävää ja todella epävakaata! Kaikki me vaelsimme eksyksissä kuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta JHVH pani hänen päälleen kaikki en meidän syntivelkamme. Jesaja 53:6 Usko maailmankaikkeuteen He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, häntä, joka on iankaikkisesti ylistetty. Aamen. Room. 1:25
Tämän 2000-luvun suosituimpia uskontoja on positiivinen ajattelu ja usko Maailmankaikkeuteen. Siihen siirtyy laumoittain ihmisiä erilaisten valmennuskurssien ja tekniikkojen avustuksella. Mielenkiintoista tässä on se, että tämä uskonto perustuu oikeastaan suurimmaksi osaksi LOGOKSEEN, Raamatun kirjoista löytyvään Sanaan ja Logiikkaan. Se käyttää Raamattuun kirjoitettuja ohjeita, kuten positiivisen suun tunnustuksen tärkeys, kylväminen ja niittäminen, antaminen jne. Tämä USKO on kaikkein jännittävin ja vakain, mutta siinä on yksi puute. Se on yhä hyvin epävakaa, koska kaikki maailmankaikkeuden aineet ja osat ovat epävakaita. Viime aikoina olemme kokeneet ”globaalia lämpenemistä”, ja vaikka meillä olisi kuinka paljon uskoa Maailmankaikkeuteen, emme pysty muuttamaan tuota tukalaa tilannetta, joten usko Maailmankaikkeuteen ei voi pelastaa minua vararikolta eikä ilman epävakaisuudesta johtuvalta kuolemalta. Maailmankaikkeus on hyvin epävakainen ja kaikkea muuta kuin ”sopusointuinen” tänä päivänä. Jo se pelkkä tosiasia, ettei Maailmankaikkeuteen voi täysin luottaa, voi aiheuttaa suurta ahdistusta. Entä jos Maailmankaikkeus kääntyy minua vastaan? Mitä hirvittävän tsunamin 500.000 uhria Thaimaassa voivat sanoa ”Maailmankaikkeuden hyvyydestä?” Useimmat heistä uskoivat alkuvoimiin; he puhuivat tuulille, kiville ja koko luomakunnalle, mutta se ei auttanut heitä, kun tsunami iski. Puut voidaan kiskoa juurineen ja kivet halkaista, ne eivät ole pysyvyyden ja tasapainon lähde. JHVH:n ääni on voimallinen, JHVH:n ääni on mahtava. JHVH:n ääni särkee setrit, JHVH särkee Libanonin setrit. Psalmi 29:4,5 AINOA TODISTETTAVASTI PYSYVÄ ASIA MAAILMASSA Olemme osoittaneet, että USKOlla on voima parantaa sairastunut mieli, mutta USKO ei voi pysyä yksin, vaan se tarvitsee jotain, johon nojata. Kaikki edellä mainitut, nykyään suositut ”nojat”, ovat osoittautuneet epävarmoiksi ja epävakaiksi jollakin hetkellä. Emme voi odottaa pysyvää tasapainoa ja mielen eheytymistä, jos uskomme lepää epävakaalla perustalla, joka voi olla raha, minä itse, uskonto tai maailmankaikkeus. Niihin nojaava usko joutuu kokemaan pettymyksen aikanaan, ja kun tuo pettymys tulee, se voi aiheuttaa todellisen mielenterveydellisen romahtamisen, suurta sekaannusta ja tasapainottomuutta. On olemassa vain yksi asia, joka ei ole koskaan muuttunut ja on osoittautunut todeksi kaikkien sukupolvien ajan: LOGOS, Elohim-Luojan Sana. Sanallaan Hän perusti taivaat ja maan, joka on yhä olemassa. Hän loi Adam-ihmisen ja me olemme yhä olemassa. Hänen lakinsa ovat ehdoton Totuus, ja niiden rikkominen aiheuttaa epätasapainoa! Esimerkiksi: 1. Hän perusti Maan pyöreäksi planeetaksi. Sen havaitsi Kristofer Kolumbus mietiskellessään Jahven Sanaa! Siihen asti uskonto uskoi maan olevan neliskanttinen. ”Hän istuu korkealla maan piirin yläpuolella, kuin heinäsirkkoja ovat sen asukkaat. Hän levittää taivaan kuin harson, pingottaa sen kuin teltan asuttavaksi.” Jesaja 40:22 2. Painovoimalaki on yhä voimassa. Jos yrität rikkoa sitä, murskaudut. ”Hän on asettanut maan perustuksilleen, niin ettei se ikinä horju.” Psalmi 104:5 3. Hän asetti yön ja päivän ja kaikki vuodenajat. ”Sinun on päivä, sinun on yö, sinä valmistit valon ja auringon. Sinä määräsit kaikki maan rajat, kesän ja talven olet sinä tehnyt.” Psalmi 74:16,17 4.
Kylvämisen ja niittämisen laki toimii yhä. Korjaat sitä mitä kylvät. ”Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylvö eikä leikkuu, ei kylmä eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö.” 1 Mooses 8:22 5. Levon laki (shabbat). Jos sitä rikkoo, ihminen uupuu. ”Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska silloin Hän lepäsi kaikesta luomistyöstään.” 1 Mooses 2:3, 5 Mooses 5:12 6. Kirouksen laki, joka ulottuu kolmanteen ja neljänteen sukupolveen, ja jonka Lääketiede on osoittanut geneettiseksi sukuvaivaksi. Siksi mielenterveyden sairaudet, syöpä, sydäntaudit jne. ”kulkevat suvussa”. ”Älä tee itsellesi veistettyä kuvaa äläkä mitään kuvaa mistään, joka on ylhäällä taivaalla tai alhaalla maan päällä tai vesissä maan alla. Älä kumarra niitä, äläkä palvele niitä, sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala. Minä vaadin isien pahoista teoista tilille heidän lapsensa kolmanteen ja neljänteen polveen asti, ne, jotka vihaavat minua, mutta osoitan armoani tuhansille, jotka rakastavat minua ja pitävät minun käskyni.” 5 Mooses 5:8-10 7. Hän valitsi Israelin Kansakseen, Israelin maan heidän maakseen, Jerusalemin heidän pääkaupungikseen, ja kaikista pakkosiirtolaisuuden ja vainojen ajoista huolimatta Israelin kansa on olemassa ja niin ovat Israelin maa ja Jerusalemin kaupunki. Monia ”poliittisia mielipiteistä” voi olla, mutta Totuus on totuus ja Todellisuus on Todellisuus. JHVH sanoo sen Sanassaan, ja siitä on tullut todellisuutta silmiemme edessä. ”Mutta Juuda pysyy asuttuna iäti ja Jerusalem polvesta polveen. Minä julistan heidät puhtaiksi verivelasta, josta en ollut heitä puhtaiksi julistanut. JHVH on asuva Siionissa.” Jooel 3:20,21. ”JHVH ottaa Juudan perintöosakseen pyhässä maassa ja valitsee jälleen Jerusalemin. Vaiti JHVH:n edessä, kaikki liha! Hän on lähtenyt liikkeelle pyhästä asuinsijastaan.” Sakarja 2:16,17 Nämä ovat vain muutamia seikkoja, jotka todistavat, että Elohimin Sana on vakaa ja pysyvä, muuttamaton ja täydellisesti TOTTA. Kun panemme luottamuksemme siihen, mitä Hän sanoo, Hänen Logokseensa, emme koskaan romahda. Usko Häneen ja Hänen Sanaansa on varma pohja ja henkisen terveytemme ja tasapainomme perusta. ”ja kun sydämeni on ylitsevuotava, johdata minut kalliolle, joka on korkeampi kuin minä” Ystävänne ja mentorinne Israelissa
Piispa Dominiquae ja Rabbi Baruch Bierman
LATAA ILMAISEKSI: Pastorinne tulisi lukea se. Kaikkien tulisi lukea se. http://www.kad-esh.org . Valitse SHOP ja lataa THE MAP REVOLUTION, MAP vallankumous
GRM-videoraamattukoulu omassa kodissasi on nyt saatavana myös suomenkielisenä.
Yhteydenotot fin.grm.school@gmail.com
tai Elisa 045-2579 802
|

|
|||||
This message was sent to aviti@suomi24.fi from:Kad-Esh MAP Ministries | PO Box 4090 | Eilat, none 88140, Israel | Email Marketing by ![]() |
Manage Your Subscription | Forward To a Friend |

|
||||
This message was sent to aviti@suomi24.fi from:Kad-Esh MAP Ministries | PO Box 4090 | Eilat, none 88140, Israel | Email Marketing by ![]() |
Manage Your Subscription | Forward To a Friend |

|
||||
This message was sent to aviti@suomi24.fi from:Kad-Esh MAP Ministries | PO Box 4090 | Eilat, none 88140, Israel | Email Marketing by ![]() |
Manage Your Subscription | Forward To a Friend |
![]() |
|
||||
This message was sent to aviti@suomi24.fi from:Kad-Esh MAP Ministries | PO Box 4090 | Eilat, none 88140, Israel | Email Marketing by ![]() |
Manage Your Subscription | Forward To a Friend |
HANUKKA-JUHLAN ERITYISKIRJE 2012
´Katso, kuinka hyvää ja suloista on, että veljekset sovussa asuvat!´ (Ps 133:1). Sapatin rauhaa, rakkaat ystävät! Kun kohta on Hanukka-aika, makkabealaisten aikana tapahtuneen Temppelin uudelleen vihkimisen juhlan muistoksi, JHVH kutsuu meitä uudelleen omistamaan Hänelle elämämme ja palvelumme. Tästä on esimerkkinä juutalaisen hasmonealaispapin suku, nämä rohkeat makkabealaiset jättivät meille määrätietoisen elämän. Heidän tavoitteensa oli palauttaa Pyhä Temppeli pois kaikesta pakanallisesta kreikkalaisvaikutuksesta ja Kreikan hallusta. He seurasivat isänsä, Mattatiaan, esimerkkiä ja vanhemman veljensä näkyä ja johtajaansa Juudas Makkabia ja toteuttivat mahdottoman! Vain muutamasta juutalaispapista koostunut, omistautunut sukuarmeija onnistui voittamaan mahtavan Kreikan valtakunnan joukot ja ennalleenasettamaan temppelipalvonnan. He halusivat juhlia lehtimajanjuhlaa, mutta heidän onnistui saada Beit Mikdash (Pyhä Temppeli) valmiiksi vasta kaksi kuukautta myöhemmin, siksi he juhl ivat Hanukkaa 8 päivää aivan kuin toista lehtimajanjuhlaa! Kun meidät on ennalleenasetettu alkuperäiselle uskon juutalaiselle perustalle, myös me lähdemme liikkeelle perustamaan maailman kaikkein väkevintä sukua! Nyt on aika asettaa ennalleen alkuperäissuunnitelma, joka tuo menestyksen kaikille suvuille, kaikkeen palvelutyöhön ja kaiken kaikkiaan Yeshuan seurakuntaruumiiseen. Elohimin sana kertoo meille, että oikea tapa rakentaa vahva ja siunattu suku, jossa JHVH itse saa KOMENTAA siunauksen, tapahtuu JACHADIN kautta. JACHAD ´Että he kaikki olisivat yhtä; niin kuin Sinä, Isä, olet minussa ja minä Sinussa, että hekin Meissä olisivat, niin että koko maailma uskoisi, että Sinä olet minut lähettänyt´(Joh 17:21). Jachad voidaan kääntää sanalla YKSEYS, mutta tässä on aivan erityinen ykseyden laji; se on ykseyttä, jossa vaikuttaa MÄÄRÄTIETOISUUS siitä, että kaikki suvun tai yhteisön jäsenet vetävät samaan suuntaan ja heillä on sama näky ja sama tavoite ja heillä on yhdenmukainen SOTA-ASU. Kun katsomme Psalmia 133, toteamme, että JACHADIN kauneus on tässä ilmaistu monikossa, koska kaikki jäsenet edustavat yhtä hahmoa. Psalmissa kuvattu yksi henkilö on ylipappi Aaronin hahmo. ´Se on kuin kallis öljy pää päällä, joka tiukkuu partaan, Aaronin partaan, josta se tiukuu hänen viittansa liepeille´ (Psalmi 133:2). Ensin siinä kuvataan ylipapin PÄÄTÄ ja sitten hänen PARTAANSA. Sen jälkeen kuvataan koko VARTALOA, jonka peittää ylipapillinen viitta! Tässä on kaikkein täydellisin kuvaus taivaallisesta järjestyksestä, joka on JACHADIN AVAIN! PÄÄ ´Ja Hän on ruumiin, se on seurakunnan, pää; Hän, joka on alku, esikoinen kuoloon nukkuneiden joukossa, että Hän olisi kaikessa ensimmäinen´ (Kol 1:18). Uudesta liitosta, apostolisista kirjoituksista, tiedämme, että seurakuntaruumiin pää on Yeshua, kuninkaitten kuningas. Hän on kaiken alullepanija ja luonut taivaallisen järjestyksen, ja siksi suvun, yhteisön ja kaiken palvelutyön tulee saada näkynsä ja päämääränsä suoraan Häneltä, Päältä! Jos lähtökohta on Pyhässä alullepanijassa, niin tuloksena tulee olemaan taivaallinen JACHAD, jota Kaikkivaltias voi siunata! Huomaa, että Baabelin tornin rakentajat eivät saaneet suunnitelmaansa Elohimilta, vaan rakensivat kaupunkia omaksi kunniakseen, eikä Elohim sen takia voinut sitä siunata, vaikka he olivatkin saaneet paljon aikaan yhteistoimin ponnistellessaan! Yhdessä toimiminen, päämäärätietoisuus ja selvä tavoite on ehdotonta, että JACHAD toteutuisi, mutta jos näky ei ole Elohim-Jumalalta, Hän tulee lopulta pysäyttämään sen ja kaikki yhteiset ponnistukset valuvat tyhjiin. ´Ja niin JHVH hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta´ (1. Moos 11:8). PARTA ´Ja JHVH puhutteli Moosesta kasvoista kasvoihin, niin kuin mies puhuttelee toista. Sitten Mooses palasi takaisin leiriin, mutta Joosua, Nuunin poika, hänen apumiehensä ja palvelijansa, ei poistunut majasta´ (2. Moos 33:11). Hepreankielen PARTAA tarkoittava sana on ZAKAN, josta johdetaan sana ZAKEN merkityksessä VANHIN ja ZKENIM merkityksessä VANHIMMISTO. Tämä osa ylipapin hahmoa viittaa perustettuun järjestykseen näystä tai tavoitteesta, jota uskovien yhteisön tai palvelutyön ja lopulta koko Messiaan seurakuntaruumiin kaiken kaikkiaan tule seurata. Zkenim-Vanhimmisto koostuu aina kansan, seurakunnan tai yhteisön asetetuista johtajista. Tässä kohtaa sanaa ZAKAN käytetään YKSIKÖSSÄ, eikä monikossa kuten puhuttaessa vanhimmistosta (Zkenim). Toisin sanoen Psalmi puhuu YHDESTÄ VANHIMMASTA, jota kutsun nimellä ´VISIONÄÄRI´. Huomaamme, että kun näky, tavoite, tehtävä tai missio tulee Maailmankaikkeuden kuninkaalta, Hän aina valitsee YHDEN Zakenin, YHDEN vanhimman eli YHDEN johtajan toteuttamaan Hänen näkyään ja tehtäväänsä. Voimme nähdä tunnettuja esimerkkejä, kuten Aabraham, Mooses, Debora, Daavid ja mu ita. Israelin ensimmäinen pääministeri 2000 vuoden maanpakolaisuuden jälkeen oli David Ben Gurion! Tämän legendaarisen visionäärin lempinimi oli ´HAZAKEN´eli Vanha mies eli VANHIN. Ja toden totta Israelin Jumala käytti häntä väkevästi kehittämään ja johtamaan ihmeellisellä tavalla syntyneen nyky-Israelin ensimmäisiä vuosia. Hänen vaikutuksensa on jatkunut kauan hänen kuolemansa jälkeen!
´Minä olen antava sinulle taiavasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa´ (Matt 16:19). Apostolisista kirjoituksista voimme nähdä tämän periaatteen myös tulleen sovelletuksi selkeästi. Vaikka oli 12 juutalaista apostolia, vain YKSI sai taivaan valtakunnan avaimet ja pyhän tehtävän: ´Ruoki minun lampaitani`. Pietari kaikessa hauraudessaan ja heikkoudessaan oli otettu erilleen ja hänelle annettiin seurakuntaruumiin johtajan tehtävä tuona aikana. Vaikka kaikilla muillakin oli auktoriteetti ja he palvelivat toisiaan ja Herraa, kuitenkin Pietarille annettiin auktoriteetti johtaa apostolien joukkoa Jerusalemissa ja antaa opillista opetusta. Hänen kauttaan pelastui ensimmäinen pakana (Kornelius)! ´Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat´ (Apt 10:44). Myöhemmin JHVH valitsi fariseuksen, nimeltä Saulus, ja antaa hänelle näyn ja tehtävän saarnata evankeliumia pakanoille. Vaikka Saulus-Paavali saikin näyn suoraan taivaasta, hän silti raportoi tehtävästään Jerusalemin apostoleille, ja ensiksi Pietarille. He ottivat hänet vastaan ja siunasivat häntä ja koko apostolisen palvelutyönsä ajan hän pysyi yhteydessä Jerusalemin johtaviin apostoleihin ja toimi kuuliaisena heille, vaikka hänellä oli oma palvelutehtävänsä ja johti siinä monia. ´Mutta minä menin sinne ilmestyksen johdosta ja tein heille selkoa siitä evankeliumista, jota julistin pakanain keskuudessa, esitin sen yksityisesti arvokkaimmille heistä, etten ehkä juoksisi tai olisi juossut turhaan´ (Gal 2:2). Jotta voisimme toteuttaa taivaallista Jachadia, meillä täytyy olla YKSI visionäärinen johtaja, joka on valittu muitten keskeltä. Jotta tämä visionäärinen johtaja voisi toteuttaa tehtävänsä, on välttämätöntä, että on olemassa TIIMI eli uskovien joukko. Yhtään näkyä ei voi suorittaa ilman, että vallitsee täydellinen yhteys taivaallisesti asetetun Zakenin (vanhimman, johtajan) vision ja uskovien, hänen seuraajiensa joukkon välillä. VIITTA ´Olette siis rakennettuja apostolien ja profeettain perustukselle, kulmakivenä itse Messias Yeshua, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa´ (Ef 2:20,21). On hyvin paljastavaa, että tätä ylipapin ruumiinosaa ei kuvata fyysisenä jäsenenä (kuten pää ja parta), vaan ASUNA, VIITTANA. Hepreankielen sana on MIDOTAV, josta johtuu sana MITALLINEN tai SOPIVA, sekä sana UNIFORMU (MADIM).
Tästä meille muodostuu kuva YHDENMUKAISUUDESTA ja siitä tulee mieleen armeijan sotilasosasto UNIFORMUISSA (yhdenmukaisissa asuissa). Voimme havaita, että PÄÄ erottuu ja PARTA erottuu, mutta VIITTA peittää muut jäsenet siinä määrin, ettemme näe seurakuntaruumiin jäseniä, vaan erotamme vain VIITAN, joka on papille sovitettu armeijan uniformu. Uskovien joukko, joka on tietyn visionäärin armeijan yksikkö, tulee olla taivaallisen räätälin – itse Yeshuan – asustamia. Jokainen tämän uniformun – papillisen viitan osa on tärkeä ja jokainen joukon jäsen täyttää elintärkeää tarkoitusta! Tämä kertoo meille selkeästi, miten väkevä sanoma liittyy järjestykseen, joka tuo JACHADIN. Me tiedämme esimerkiksi, kuka Mooses oli. Useimmat meistä tietävät paljon Mooseksen elämästä ja johtamistavastaan, ihmeistä, joita hän teki, ja mitä hän opetti Israelille (Toora). Tiedämme myös paljon muista johtajista, kuten Aaronista, Mirjamista ja myöhemmin Joosuasta, josta tuli Mooseksen seuraaja. Mutta paljonko me tiedämme muusta kansasta, joka seurasi Moosesta autiomaahan? Tiedämme vain niistä, jotka kapinoivat häntä vastaan ja jotka maa nielaisi, – tämä oli ENSIMMÄINEN MAANJÄRISTYS seurauksena KAPINASTA JHVH:n asettamaa johtajaa vastaan! ´Tuskin hän oli saanut kaiken tämän sanotuksi, niin maa halkesi heidän altansa ja maa avasi kitansa ja nielasi heidät, heidän asuntonsa, kaiken Korahin väen ja kaikki heidän tavaransa´ (4. Moos 16:31,32). Sen jälkeen kun Joosua seurasi Moosesta, tiedämme kaiken Joosuasta, mutta tuskin mitään muista, jotka muodostivat Israelin armeijan, kun se valtasi Jerikon, vaikka siellä oli monta sotaurhoa ja sankaria! Kun OIKEA JACHAD vallitsee, eniten esillä oleva henkilö on aina visionääri, jota taivaallinen näky ja taivaan Kuningas johtaa, ja häntä seuraava Herran seurakunta nähdään vain YHTENÄ VIITTANA, YHTENÄ UNIFORMUNA. Ihmiset, joilla on kapinallinen ja määräämishaluinen henki, eivät pidä tästä, koska he haluavat tulla NÄHDYIKSI ja HUOMATUIKSI ja haluavat aina haastaa visionäärin auktoriteetin. Koorah haastoi Mooseksen auktoriteetin sanoen ´me olemme kaikki voideltuja, me kaikki olemme yhtä arvokkaita, miksi korotat itsesi meidän kaikkien yläpuolelle?´ Se oli kapinallinen henki, joka sai maan halkeamaan, kun taas JACHAD päinvastoin tuo mukanaan siunauksen! ´Ja he kokoontuivat Moosesta ja Aaronia vastaan ja sanoivat heille: Jo riittää! Koko seurakunta, he kaikki, ovat pyhät, ja JHVH on heidän keskellänsä. Miksi te siis korotatte itsenne JHVH:n seurakunnan yli?´ (4. Moos 16:3).
Jotta kaikki suvut, uskovien yhteisöt ja seurakuntien palvelutyöt olisivat siunattuja, täytyy koko seurakuntaruumiin ehdottomasti pukeutua ´taisteluasuun´ eli papilliseen viittaan ja seurata visionääriä (Zaken), joka seuraa Päätä. Sillä tavoin ÖLJY (voitelu) voi virrata esteettä KAIKILLE. Silloin JHVH katsoo alas ja sanoo ´se on hyvä´ ja Hän lähettää siunauksen hedelmät, moninkertaistumisen, pelastuksen ja iankaikkisen elämän! ´Se on niin kuin Hermonin kaste, joka tiukkuu Siionin vuorille. Sillä sinne on JHVH säätänyt siunauksen, elämän ikuisiksi ajoiksi´ (Psalmi 133:3). Monilta ihmisiltä Yeshuan seurakuntaruumiissa puuttuu voitelu ja todellinen hedelmä. Syy on siinä, että he eivät ole nöyriä osia missään armeijassa, missään tiimissä tai missään VIITASSA, joten ÖLJY ei valu alas heihin, koska he tavoittelevat omia näkyjään liittymättä visionääreihin, jotka on taivaallisesti asetettu, ja jotka täyttävät Jahven antaman tehtävän! SEURAATKO SINÄ TAIVAALLISTA VISIONÄÄRIÄ? On hyvin helppoa määritellä ero visionäärin ja niiden välillä, joiden pitäisi pukeutua uniformuun ja seurata häntä. Visionäärit eivät tarvitse mitään esittelyä. He ovat aina jonkin uuden uranuurtajia ja avaavat teitä sinne, missä ei teitä ole. Heillä on taivaallinen auktoriteetti ja heidän elämänsä täyttää taivaallinen näky. Kaikki muu, jopa heidän perheensä, harrasteensa ja mielihalunsa, jää sivuun. He ovat useinmiten ´tartuttavia´ intohimossaan ja he ovat maailmaa muuttavia. Kun tapaat yhden heistä, huomaat, että he ovat ´erilaisia´. He ovat henkilökohtaisesti tavanneet JHVH:n ja kuulleet Hänen äänensä. Heidän sanomasna on selkeä ja haastava. He eivät ole saaneet sitä keneltäkään, paisti Kaikkivaltiaalta itseltään. Voitko tunnistaa tästä Mooseksen, Deboran, Pietarin ja apostoli Paavalin? Entä sellaiset ihmiset kuin Theodore Herzl, david Ben Gurion, Golda Meir j a Kathryn Kuhlman jne. Kun taivaallinen visionääri tulee näkyviin maan päällä, voidaan aina nähdä, mitä oli ´ennen´ ja ´jälkeen´. Maailma ei enää ole samanlainen, koska heidän näkynsä/tehtävänsä saa aikaan merkittävän toimintamallin muutoksen ja heillä on aina seuraajia.
Muista, että Psalmissa 133 mainittu johtaja, ZAKEN (vanhin), on yksikössä – mutta jos se kirjoitetaan monikossa, se kuuluu ZKENIM. Mooseksen tapauksessa hän nimitti vanhimpia hallitsemaan israelia. Hän ei yksinkertaisesti voinut tehdä sitä Yksin1 Mutta nämä vanhimmat olivat alaisuussuhteessa Moosekseen, joka oli YKSI Zaken, jonka JAH oli valinnut ilmoittamaan näyn ja tehtävän. ´JHVH puhui Moosekselle: ´Kutsu kokoon minua varten seitsemänkymmentä miestä, Israelin vanhimpia, jotka tiedät kansan vanhimmiksi ja päällysmiehiksi; tuo heidät ilmestysmajalle, ja asettukoot he sinne sinun kanssasi´ (4. Moos 11:16). Psalmi 133 kuvaa ylipappi Aaronia ja asia tulee hyvin avoimeksi, kun Uusi liitto puhuu Yeshuasta Suurena Ylimmäisenä Pappina ja kaikkien uskovien pappeudesta 1. Piet 2:9 (uniformu-viitta!) Ja silti voimme havaita, että jotkut on poimittu uniformujoukosta, papillisesta viitasta johtamaan ja varustaman Yeshuan seurakuntaruumista. `Ja Hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Messiaan ruumiin rakentamiseen´ (Ef 4:11,12). Apostolit ja profeetat tulevat ensin ja sitten kaikki muut. Tavallisesti palvelutyön visionääri on apostoli. Hänen kanssaan ja hänen alaisuudessaan työskentelevät profeetat, evankelistat, pastorit ja opettajat, mutta apostolit ovat perustuksena kaikelle taivaallisen järjestyksen mukaiselle näylle, ja he edistävät toimintamallin muutosta, kaikenkattavaa muuttumista ja Jahven (Jumalan) liikehdintää. Kaikki muutossaarnaajat ja herätyssaarnaajat ovat apostoleja tai apostoli-profeettoja. Eräänä päivänä Pyhä Henki puhui minulle ja sanoi: ´En kutsunut teologeja johtamaan seurakuntaruumistani, kutsuin apostolit´. JOHDA, SEURAA TAI VÄISTY TIELTÄ! ´Hänestä koko ruumis, yhteen liittyneinä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on´´ (Ef 4:16).
On SUURI ero sillä, että on ´apostolinen´, tai että on apostoli. On myös SUURI ero sillä, että oma profetaalisia näkyjä tai että on visionäri. Myöskin on SUURI ero sillä, että johdat palvelutyötäsi tai seurakuntaasi tai uskovien yhteisöäsi, ja sillä että olet reformaattori tai herätyssaarnaaja, joka saa aikaan maailmanlaajuisen muutoksen. Kun kaikki uskovat ovat osa kuninkaallista papistoa, heidän johtajansa on POIMITTU esiin ja häntä täytyy seurata, avustaa ja tukea, niin että taivaallinen tehtävä voidaan suorittaa. Kun olemme tulleet palautetuiksi uskon juutalaiselle perustukselle ja Siionissa tehdylle evankeliumille, meidän on myös palattava takaisin JÄRJESTYKSEN perusperiaatteisiin, sitoumukseen ja auktoriteetin alaisuuteen. Jotta voisimme nauttia lähetetyistä siunauksista, meidän jokaisen täytyy tuntea asemansa Messiaan seurakuntaruumissa ja palvelutyössä, johon kuuluu. ´Ja niin tapahtui, että kun hänen osastonsa palvelusvuoro tuli ja hän toimitti papillisia tehtäviä Jumalan edessä. Silloin ilmestyi Herran enkeli hänelle seisoen suitsutusalttarin oikealla puolella´ (Luuk 1:8,11). VAKAVA VÄÄRINKÄSITYS ´Ja he asettivat papit ryhmittäin ja leeviläiset osastoittain (säädetyn järjestyksen mukaan) Jumalan palvelukseen Jerusalemissa, niin kuin on kirkoitettuna Mooseksen kirjassa´ (Esra 6:18). Huomaa, että leeviläisten pappeus oli armeijamainen ja he jakautuivat moneen ´divisioonaan´. Jokaisella papilla oli ehdottomasti oltava oma palveluasema ja hänen oli siinä pysyttävä uskollisesti. Useimmilla lahjakkailla ihmisillä on väärä käsitys, että he todella voivat palvella lahjoillaan ilman, että heillä on selkeästi määrätty asema seurakuntaruumiissa, ja monet jopa ajattelevat, että koska he ovat niin hengellisesti lahjakkaita ja heillä on suuret luonnolliset taidot, heidän ei tarvitsisi olla alamainen kenellekään. Totuus kuitenkin on, että nämä lahjat ja kyvyt (myös palvelutyölahjat ja liike-elämän ja talouselämän kyvyt) on annettu kullekin siinä tarkoituksessa, että he palvelevat toisiaan JACHADISSA monien muiden lahjakkaiden yksilöjen kanssa, jotka ovat pukeutuneet pappisasuun – armeijauniformuun ja seuraavat visionääriä = Zaken (mies tai nainen), joka puolestaan seuraa näkyä, jonka on antanut Yeshua – Pää ja suuri ylipappi. Silloin ja vain silloin heillä on haluttu Jachad, joka vapauttaa taivaan lähettämän SIUNAUKSEN! Koska taivaan lähettämä SIUNAUS on järjestetty taivaallisella käskyllä, ei kukaan voi pysäyttää HERÄTYKSEN nousemista ja läpimurtoa ja ikuista elämää, joka sitä seuraa. Pelastuneiden suuri määrä ja muuttuneiden elämien, yhteisöjen ja kansakuntien valtava joukko tulee muuttamaan maailmaa ja sen historiaa ikuisesti. OIKEA VISIONÄÄRI ON ALUNALKAJA ´Mutta Mooses vastasi hänelle: ´Oletko kateellinen minun puolestani? Oi, jospa koko Herran kansa olisi profeettoja, niin että JHVH antaisi henkensä heihin!´ (4. Moos 11:29). Moni seurakuntaruumiin jäsen ´pelkää kuollakseen´ alistua ihmisjohtoon. He pelkäävät, että auktoriteetti kohtelisi heitä väärin tai että heidän lahjansa mitätöitäisiin. Samalla kun voin ymmärtää noita pelkoja, koska olen nähnyt tällaisia väärinkohteluita, pidän tärkeänä, että käsitettäisiin muutama asia:
- Ongelma tämän vuosituhannen Kehilassa (seurakunnassa) on se, että tämän maailman henki – individualismi, itsekeskeisyys ja kapina – vastustaa järjestystä, auktoriteettia, uhrautuvuutta ja sitoutumista.
- Oikea visionääri on lahjojen ja lahjakkaiden ihmisten työhön vapauttaja. Hän ei pelkää delegoida auktoriteettia ja antaa ihmisten ´loistaa´ lahjoillaan ja kyvyillään. He saattavat olla auktoritatiivisia, mutta eivät rajoittajia. (Katso, miten Debora haastoi Baarakin ottamaan asemansa, Tuom 4, ja Mooses halusi kaikkien israelilaisten olevan profeettoja, 4. Moos 11!) He rohkaisivat ´aivoriiheen´ ja kasvuun.
- Oikea visionäärinen johtaja johtaa esimerkillään ja haluaa vaatia kansaltaan vain sitä, mitä odottaa itseltäänkin. He ovat ´luonteenrakentajia´, sillä ilman sitoutumista, uskollisuutta, sopeuttavaa ja rohkaisevaa luonnetta ei näky tule täytetyksi eikä tehtävä suoritetuksi.
- Oikea visionääri on sitoutunut näkyyn/tehtävään, mutta on silti yhtä epätäydelinen ihminen kuin kuka hyvänsä. Älä koskaan nosta heitä ´jalustalle´! Kunnioita heitä paljon, mutta älä palvo heitä!
- Kun löydät paikkasi, jossa seuraat visionääriä, jonka Jah on asettanut, toteuta hänen näkyään, joka on myös sinun näkysi. Tule yhdeksi heistä näyssäsi ja korjaa samat edut ja sama iankaikkinen palkkio! Kukoista siinä, mihin sinut on istutettu!
Nyt on aika taivaalliselle määrittelylle, JHVH kutsuu papillisen armeijansa järjestäytymään! Jälleen kutsutaan makkabealaistyyppinen armeija palvelukseen ja palauttamaan Jumalan huone vapaaksi pakanallisesta vaikutuksesta takaisin pyhään palvontaan. Meidät on kutsuttu juhlimaan Hanukkaa maailmanlaajuisesti koko Yeshuan seurakuntaruumiissa omistamalla elämämme, sukumme, seurakuntamme ja palvelutyömme Pyhään palveluun, ennalleenasettamaan uskon juutalaiset perusteet, joita ovat Pyhät Kirjoitukset (Toora), sapatti ja raamatulliset juhlat, joita ensimmäinen kehila (alkuseurakunta) Jerusalemissa ja kaikkialla noudatti. Jos tunnet ´Mooseksesi´ tai ´Deborasi´, mene ja seuraa heitä palvellen Yeshuaa ja heitä kaikesta sydämestäsi, mielestäsi ja voimastasi, kaikilla lahjoillasi ja kyvyilläsi osana JHVH:n uniformupukuista armeijaa. Kyllin pian voit nähdä ÖLJYN, voitelun saavuttavan sinut ja sinun kauttasi moni tulee saamaan siunauksen! Pysy uskollisena loppuun asti ja saat elämän kruunun! Jos et tiedä, mihin kuulut, ilmoittaudu palvelukseen Pyhälle Hengelle ja pyydä Sotajoukkojen Komentajalta saada liittyä Hänen taivaassa asetettuun perheeseensä ja armeijaosastoonsa. Palvele sitten siinä uskollisesti kailella voimallasi ja sydämen nöyryydessä JACHADIA kaikkien muiden jäsenten ohella tuossa väkevässä hengellisessä perheessä. Hanukkan juhliminen ei ole vain iloitsemista entisen tradition perusteella, munkkien syömistä ja Hanukka-kynttilöiden sytyttämistä, vaan myös JACHADIN periaatteiden seuraamista, päämäärätietoisuutta, sioutumista ja uhrautumista, joiden ansiosta hasmonealainen pappissuku menestyi tehtävässään valtavista esteistä huolimatta.
Siunattua, iloista ja onnellista Hanukkaa kaikille! ´Siionin tähden en voi vaieta´ (Jes 62:1) Ystävänne Israelissa Piispa Dominiquae ja Rabbi Baruch Bierman Kutsumme sinut katsomaan Hanukan sapattikokoustamme klo 16.00 tänä sapattina 8.12. klikkaamalla auki ohjelmalähetyksemme netissä http://www.kad-esh.org KAD-ESH MAP PALVELUTYÖN MAP-VALLANKUMOUSARMEIJA on sitoutunut saarnaamaan Siionissa tehtyä evankeliumia Israelissa ja kansakunnissa ja tuomaan esiin pyhyyden ja vanhurskauden juutalaiset perustukset apostolisten ihmeiden, merkkien ja tunnustekojen seuraamina. JACHAD EILATIN RUKOUSTORNIN OSTAMISEKSI
Meiltä puuttuu yhä 1 050 000 Israelin sekelin summasta, jotta voimme ostaa Eilatin rukoustornin olemaan siunauksena Israelille ja Israelista kansakuntiin. Kun sovellamme JACHADIN periaatetta tähän, tämän tornin pitäisi tulla täysin maksetuksi valon nopeudella uniformuun puettujen sotilaidemme toimesta. Ilmoittaudu palvelukseen rahavaroillasi, että siunaus vapautuisi kaikkien ylle, ja lähetä uhrisi Kad-esh MAP palvelutyölle alempana olevien ohjeiden mukaisesti. Sillä sinne on JHVH säätänyt siunauksen, elämän ikuisiksi ajoiksi´ (Psalmi 133:3). Askelonin ja Jerusalemin Rukoustornien perustamiseen! Pilvipatsas Operaation aikana on käynyt hyvin selväksi, että näiden Rukoustornien perustaminen on hyvin TÄRKEÄ ja KIIREELLINEN! Olisimme halunneet niiden olevan jo toiminnassa rukoustaistelijoiden rukoillessa keskellä sotaa! Kiitos Jahvelle, että me olemme Eilatissa Israelin Eteläportilla Punaisen meren äärellä, peittäen ja suojaten koko Negeviä, mutta tämä on vasta alkua! Kiitos, kun olet liittynyt meihin tässä Lopun ajan Näyssä ja Tehtävässä Israelin Ennalleen- asettamiseksi ja taistelussa Amalekia vastaan! Lahjoitukset Paypalin kautta http://www.kad-esh.org Pankkisiirron tai luottokortin kautta kysele osoitteesta kad_esh_map@msn.com Western Unionin kautta Baruch Biermanille: PO Box 4090 Eilat, Israel KAIKKI KUULIAISUUDESSA JA ILOISELLA SYDÄMELLÄ ANNETUT SIEMENET OVAT TÄRKEITÄ! ”Minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat”. 1 Moos. 12:3 ISRAEL SOTARAHASTO Olemme saaneet ohjeen osoittaa 10% kaikista ei-merkityistä Kad-esh MAP Palvelutyölle annetuista lahjoituksista auttamaan Negevin uhreja, jotka ovat sodassa Hamasia ja terroria vastaan. Niinpä tästä eteenpäin tiedät, että 10% siemenestäsi menee suoraan heille! Rohkaisemme sinua lisäämään antamistasi, että voimme viedä huomattavan summan Beershevan pormestarille ja mihin muuhun kaupunkiin Henki meitä johtaakin auttamaan heitä taloudellisesti, joita vastaan 12 viime vuoden 12000 rakettia ovat aiheuttaneet vahinkoa! Ilmoittaudu jo nyt ensi vuoden SUKKOT 2013
![]() |
||
|
||
|
TOORAN osuus NITSAVIM 5 Mooses 29:9 – 30:20
Y O M T E R U A H 5773
TODISTUKSIA JA RUKOUSVASTAUKSIA
![]()
Puhaltakaa pasuunaan uudenkuun aikaan ja täydenkuun päivänä, juhlapäivämme kunniaksi. Psalmi 81:4 (RK)
Shabbat shalom, rakkaat ystävät! Tulevana viikon ensimmäisenä päivänä (sunnuntai) auringonlaskun aikaan alkaa voimallinen Jom Teruah – Pasuunansoiton juhla, jota monet kutsuvat nimellä Rosh Hashana, eli Vuoden pää. Tämä on hallinnollisten eli siviiliasioiden Uusi Vuosi Israelissa, jota menneinä aikoina vain Toora hallitsi. Siksi koko edeltävän kuukauden ajan ihmiset ovat tehneet parannusta ja sopineet keskenään erimielisyydet, sillä he haluavat olla varmoja, että kaikki on kunnossa, niin että he voivat astua Uuteen Vuoteen ”oikealla jalalla” ja menestyä raha-asioissaan ja ihmissuhteissaan ja pysyä terveinä. Sinä kruunaat vuoden hyvyydelläsi, ja sinun polkusi tiukkuvat runsautta, Psalmi 65:12 Raamatullinen Uusi Vuosi on ensimmäisessä kuussa, jolloin on pääsiäinen, ja siitä alkaa juhlakalenteri. Rosh Hashana – Jom Teruah – hallinnollinen eli siviili Uusi Vuosi on seitsemännessä kuussa, raamatullisen juhlakalenterin lopulla. Tämä on aika, jolloin syyssateet alkavat Sukkot – Lehtimajanjuhlan aikana, joka on juhlakalenterin viimeinen juhla, ja jota kutsutaan myös Viimeisen Sadonkorjuun juhlaksi. Uskon, että olemme nyt profetaalisesti siirtymässä Pasuunansoiton juhlasta Jom Kippurimin (sovituspäivä) kautta juhlimaan Lehtimajanjuhlaa ja tuomaan sisään viimeisen sadon. Älkää ikinä unohtako, että JHVH on pannut meidät maan päälle tavoittamaan mahdollisimman monia ennen Hänen lähellä olevaa paluutaan Jerusalemiin! Pyhä Henki on varoittanut meitä toistuvasti, että on jo HYVIN myöhä, ja että meidän tulee panostaa Hänen Valtakuntansa eteenpäinmenoon valon nopeudella kolmen tärkeän asian tähden: 1. Valmistaa Messiaan Morsian pyhyydessä ja vanhurskaudessa (Ef.5:27) 2. Valmistaa Israel Messiaan paluuta varten (Apt. 3:19-21) 3. Tuoda sisään viimeisten päivien sato (Sukkot sadonkorjuu!) (Ilm. 22:17) Hän on näyttänyt meille, että ne, jotka säästävät rahojaan pahan päivän varalle sen sijaan, että käyttäisivät ne Valtakunnan edistämiseksi, ovat vaarassa menettää varansa tälle nykyisen maailman järjestelmälle, joka kiitää kohti ”pedon merkkiä”. Vaarallisia, varoittavia merkkejä on jo nähtävissä. Taloudellinen varmuus on oleva ainoastaan niillä, jotka kylvävät Jumalan Valtakuntaan. Me, jotka olemme kylväneet jatkuvasti, tunnollisesti ja väsymättä, tulemme myös korjaamaan kylvääksemme yhä enemmän ja edistääksemme niin yllä mainittujen Jumalan Valtakunnan suunnitelmien toteutumista. Huomatkaa tämä: joka niukasti kylvää, se myös niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se myös runsaasti niittää. Kukin antakoon niin kuin on sydämessään päättänyt, ei surkeillen eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. Jumala (Elohim) on voimallinen antamaan teille runsain määrin kaikkea armoa, niin että teillä on aina riittävästi kaikkea voidaksenne tehdä runsaasti kaikkea hyvää. 2 Kor 9:6-8
Uskomme, että MAPin vallankumouksellinen sanoma, joka kutsuu katumaan korvausteologiaa ja palauttamaan ennalleen Siionissa tehdyn Ilosanoman, tulee todella täyttämään JHVH:n Lopun Aikoja koskevan kolmen-kohdan suunnitelman. Pyydämme teitä puhaltamaan sofariin tänä uutena vuotena – Rosh Hashana, Jom teruah, Pasuunansoitonjuhla – syyskuun 16. päivän iltana auringon laskiessa ja lähettämään Ensi Hedelmänne Siioniin tätä uutta kuukautta ( Rosh Chodesh) ja uutta siviilivuotta varten. Niille, jotka lähettävät Ensi Hedelmäuhrinsa ( 35 dollaria tai enemmän) Kad-Esh MAP:ille tässä kuussa, lähetetään kiitokseksi piispa Dominiquae Biermanin uusin kirja, Näky Negevistä. Vision Negev, Näky Negevistä, kertoo Negevin autiomaata ja sefardijuutalaisten ennalleen asettamista koskevasta näystä. Se on valtava Lopun Ajan näky. Uskomme, että Messiaan Ruumiin tulee kokonaisuudessaan olla mukana tässä ihmeellisessä Lopun Ajan ennalleen asettamisessa, jossa sefardijuutalaiset tuodaan Negevin Maahan (Etelämaa). Ja Jerusalemin pakkosiirtolaiset, jotka ovat Sefaradissa, ottavat perinnökseen Etelämaan kaupungit. Obadja 20b Pasuunansoitonjuhlan jälkeen alamme laskea päiviä Jom Kippuriin ( Sovituspäivä): 10 kauhun (kunnioittavan pelon) päivää syyskuun 25.päivän iltaan. Tuo viimeinen päivä, täyden paaston päivä, on myös 40 päivää kestäneen Läpimurtopaaston viimeinen päivä. Jo nyt on saatu monia todistuksia – esim. Kanada ja Englanti siirtävät pois lähetystönsä Iranista. HaleluJaa!!!Jatkakaa rukousta ja paastoa Läpimurtopaaston loppuun asti. Emme lainkaan epäile, etteikö JHVH vastaisi SUURELLA tavalla. Tahdomme tässä kiittää ja siunata kaikkia teitä, jotka olette ottaneet vastaan viikottaiset opetuksemme ja myös reagoineet TOIMINNALLA rukoillen ja uhraten. Vastatkoon JHVH teille ja antakoon teille ihmeellisen läpimurron tässä kuussa ja alkavana vuonna. Lisätköön Herra, teidän isienne Jumala, teidän lukunne vielä tuhatkertaiseksi ja siunatkoon teitä, niin kuin hän on teille puhunut. 5 Moos 1:11 SIUNATTUA JOM TERUAHIA ja SHANA TOVA KAIKILLE !
Siionin tähden en voi vaieta. Jesaja 62:1 Ystävänne Israelissa Piispa Dominiquae ja Rabbi Baruch Bierman Vuoden 5772 TODISTUKSIA Vastauksia Läpimurtopaasto rukouksiin Kanada sulkee lähetystönsä Iranissa, karkottaa Iranin diplomaatit Elad Benari, Kanada (Arutz Sheva) Kanada ilmoitti perjantaina sulkevansa lähetystönsä Iranissa ja karkottavansa Iranin diplomaatit Kanadasta. Kanadan Ulkoasianministeri John Baird sanoi julkilausumassa: ”Kanada on sulkenut lähetystönsä Iranissa, päätös tulee voimaan heti, ja julistanut ei-toivotuiksi kaikki Kanadassa olevat iranilaiset diplomaatit. Kanadan kanta Iranin hallintoon on tunnettu. Kanada katsoo, että Iranin hallitus on tällä hetkellä merkittävin uhka maailman rauhalle ja turvallisuudelle”, Blaird sanoi. ” Iranin hallinto toimittaa lisääntyvässä määrin saotilaallista apua Assadin hallinnolle; se kieltäytyy noudattamasta YK:n päätöksiä ja jatkaa ydinohjelmaansa; se uhkaa jatkuvasti Israelin olemassaoloa, käyttää rasistista antisemitististä kieltä ja kiihottaa kansanmurhaan; se on yksi maailman pahimmista ihmisoikeuksien rikkojista; ja se suojelee ja tukee aineellisesti terroristiryhmiä. Nämä teot vaativ at, että Kanada katsoo virallisesti Iranin terrorismia tukevaksi valtioksi Terrorismin Uhrien Oikeuksien py kälän mukaisesti. Lisäksi, Iranin hallinto on räikeästi jättänyt noudattamatta Wienin sopimustta ja sen takaamaa diplomaattihenkilökunnan koskemattomuutta” Blairdin lausunto totesi. Asioiden näin ollen Kanada ei voi enää pitää diplomaattiedustusta Iranissa. Diplomaattimme palvelevat Kanadaa siviilihenkilöinä, ja heidän turvallisuutensa on meille kaikkein tärkeintä. Diplomaattisuhteet Kanadan ja Iranin välillä on katkaistu. Koko Kanadan diplomaattikunta on lähtenyt Iranista, ja Ottawassa olevia Iranin diplomaatteja on kehotettu lähtemään maasta viiden päivän kuluessa… Kanada on päivittänyt kaikki Matkustustiedotteet ja varoitukset ja neuvoo kanadalaisia välttämään Iraniin matkustamista. Kansallisuudeltaan iranilaisia Kanadan kansalaisia varoitetaan erityisesti, sillä Iranin hallinto ei tunnusta kaksoiskansalaisuuden periaatetta. Siten Iran sitoo käytännöllisesti katsoen Kanadan viranomaisten kädet ja estää heitä auttamasta vaikeuksiin joutuneita iranilais-kanadalaisia.” Pääministeri Benjamin Netanjahu otti ilolla vastaan Kanadan tiedonannon. Pääministerin kanslian lausunto perjantaina kuului: ” Viikko Teheranin antisemitismi- ja vihanäytöksen jälkeen Kanadan hallitus on ottanut korkeaa moraalia osoittavan askeleen. Kanadan osoittama päättäväisyys on hyvin tärkeä, jotta iranilaiset tajuavat, etteivät he voi jatkaa ydinasekilpailua. Tämän käytännön teon tulisi olla koko kansainväliselle yhteisölle esimerkki moraalista ja vastuusta” ,lausunnossa sanotaan. ”On tärkeää, että kansainvälinen yhteisö yhtyy tähän painostukseen ja näyttää selkeästi punaista lippua Iranille.” Kaikki kunnia JHVH:lle tästä vanhurskauden teosta. Kiitämme myös siitä, että Kanadan lisäksi myös Britannia on nyt sulkenut lähetystönsä Iranissa. HalleluJaa! Niinkuin eräs IGPM kirjoittajamme sanoo: ” Minä näen asian näin… jos useimmat kansakunnat sulkisivat lähetystönsä, he (Iran) jäisivät eristyksiin ja Iranin johdon olisi pakko luopua suunnitelmistaan. Jos katsomme nyt olosuhteita, sodalta se näyttää. Olemmeko huolissamme? EMME LAINKAAN. OLEMME TÄÄLLÄ JUURI TÄLLAISTA AIKAA VARTEN. Antakoon Herra meille voimaa taistella hyvä uskon taistelu!” Rukoilkaa, että kansat seuraavat Kanadan ja Britannian esimerkkiä ja että nämä kansat ja muut kansat siirretään tuomion alta siunauksien alle lammaskansoiksi – kansoiksi, jotka rakastavat, kunnioittavat ja siunaavat Israelia! Onnellista syntymäpäivää, piispa! Kiitos teille monille, jotka lähetitte syntymäpäiväonnittelunne piispa Dominiquaelle viime viikolla! Kaikille tervehdyksille ei ole tilaa, mutta tässä esimerkkinä muutama niistä viesteistä, joita saimme teiltä, rakkaat ystävämme ja tukijamme! HalleluJah piispa Dominiquae! Kiitämme Jah´ta sinusta ja työstäsi Israelin ja kansojen hyväksi! Oli suuri ilo ja kunnia tavata sinut. Läsnäolosi vaikutti syvästi elämäämme. Kun minun oli lähdettävä konferenssista, jossa palvelit, sydäntäni särki, kun jouduin eroamaan sinusta. Kipu sydämessä oli sama kuin silloin kun matkamme Israelissa päättyi ja meidän oli palattava Chicagoon. Minusta tuntui kuin olisin tuntenut sinut jo kauan. Koko perheemme rakastui teihin molempiin. Kiitos, että annoit aikaasi keskustellaksesi kanssamme ja rukoillaksesi minun ja lasteni puolesta. Halusin jo aikaisemmin kirjoittaa sinulle, mutta tiesin, että olet hyvin kiireinen. Nyt kun meitä pyydetiin kirjoittamaan, käytän tilaisuutta hyväkseni . Onnellista syntymäpäivää ,rakas piispa Dominiquaemme. JHVH siunatkoon ja varjelkoon sinua ja Rabbi Baruchia ja lapsianne runsaasti. Rakkaudella, Ilinca, Alex, Lucian ja Coral, _________________________________________________________________________ Shalom, rakas piispa Dominiquae. Syntymäpäiväsi oli äskettäin. Onnellista syntymäpäivää ja siunauksia siunausten päälle sinulle Jeshuan mahtavassa nimessä. Palvelusi kautta minä olen parantunut ja muuttunut, ja tiedän, että moni asia vielä muuttuu elämässäni. Kunnia Jah´lle sinusta ja palvelutyöstäsi. Olen hyvin kiitollinen myös viikottaisista sapattikirjeista. Rakastan sinua, piispa Dominiquae. Anneli _________________________________________________________________________ Rakas piispa Dominiquae, Toivotamme sinulle oikein Onnellista Syntymäpäivää ja JHVH:n runsaimpia siunauksia sekä sinulle että Rabbi Baruchille. On vaikea uskoa, että viime vuonna tähän aikaan me odotimme innolla ensimmäistä Israelin matkaamme. Miten ihanaa meillä olikaan, ja miten ihmellinen vuosi meillä onkaan sen jälkeen ollut. Aika kanssanne siunasi meitä ylitsevuotavasti, ja tiedämme, että monet muut tulevat kokemaan aivan saman tänä Sukkotina Rakkaat terveiset ja siunaukset teille molemmille meiltä kahdelta Brian ja Marlene (Crouch) Vaikutukset kansakunnissa! Chicago Kuljemme eteenpäin katuen ja parannusta tehden (teshuva), kiittäen Herraa rukousvastauksista. Te rukoilitte Chicagon kokouksessanne uskovia uskossa laittamaan kädet sairasten päälle, ja uskomaan ja julistamaan joka aamu. Tapasin rouvan, jonka JHVH oli tuonut tielleni jo kaksi kertaa kuluneena vuonna terveystuotteiden myymälässä. Tällä kertaa, 24 tuntia siitä kun kuulin sanomanne, tiesin, että tämä rouva tulisi parantumaan. Poikani oli kanssani ja me olimme rouvan kanssa lähes puoli tuntia. Hän tunnusti katkeruutensa ja epäterveet riippuvuudet ja minä kehotin häntä tekemään parannuksen. Hän on Israelin huoneen kadonnut lammas, juutalaista syntyperää, ei maksa kymmenyksiä, ei käy säännöllisesti kirkossa, mutta tuntee Jeshuan. Varoitin häntä ja kehotin tottelemaan. Hän laittoi minulle puhelimeeni ääniviestin seuraavana sapattina ja ylisti JHVH:ta sisäisestä ja ulkoisesta parantumises ta, jonka hänen tyttärensäkin oli havainnut ja kysynyt puhelimessa: ”Äiti, et enää vaikuta ollenkaan sairaalta.” Seuraava askel on viedä hänet alueellamme olevaan, pieneen, mutta kasvavaan seurakuntaan (kehilat) ,Beth Halleliin. Ehkä hän palaa seurakuntaan ja alkaa maksaa kymmenyksiä kuuliaisena JHVH:lle saadakseen siunaukset ja jotta Jumalan Henki (Ruach) voisi asettaa kaikki ennalleen Tooran mukaan. Rukoilin myös erään miehen puolesta, jolla oli kuulovaikeuksia. Hänellä oli vielä joitain keskeneräisiä asioita, mutta hän tuli siunatuksi ja oli avoin parantumisrukoukselle. Totuin odottamaan, että JHVH vastaa yliluonnollisesti, mutta viime aikoina minusta on tullut haluttomampi ja lannistuneempi kutsussani, monet taistelut ovat väsyttäneet minut. Kiitos, piispa, että puhalsit liekkiin PYHÄT TULET ! Norja Tänä lauantaina Norjassa satoi rankasti laaksossa, jota kutsutaan Kirkesdaleniksi. Katsokaa tietä! Kirkkolaakson tie on täysin hävitetty! Mikä merkki!! Norja Tänään (Norge idag) -lehden nettisivuilla piispa Dominiquaen haastattelu ( joka tehtiin sen jälkeen kun Norjan kristillinen televisio oli lähettänyt piispan opetuksen) on edelleen listaykkösenä, vaikka se julkaistiin jo 11 päivää sitten. Maailmanlaajuisen Herätyksen MAP Raamattukoulu muuttaa elämän Mitä voisin sanoa GRM-kurssin vaikutuksesta itseeni. Se vie minua aina eteenpäin Hänen nimessään, ja se pään ja sydämen tieto, mitä sitä kautta olen saanut, on valtava. Pyhien Kirjoitusten täyden sanoman avautuminen on ollut todellinen ilmestys ja vapautus, ja on ilo voida kertoa siitä muille. Työni on tällä hetkellä lasten parissa. Opetan maallisissa kouluissa, useimmat eivät kuulu mihinkään kirkkoon, eivätkä ole koskaan olleet kirkkorakennuksessakaan, joten minulla on ilo kertoa näille lapsille oikea totuus aivan alusta lähtien. Kun kuuntelin Samuelin sukupolvea käsittelevää jaksoa, tunsin itseni todella siunatuksi, koska oivalsin miten JAH käytti minua ja miten paljon Hän luotti minuun antaessaan käsiini tämän nousevan sukupolven. Kurssin ansiosta on ollut helppo rakastaa näitä lapsia, ja tunnen olevani etuoikeutettu saaadessani opettaa heille totuutta. Kun opetan heille Israelista ja teen Israelin heille eläväksi, he sanovat mielellään Jeshuan nimen, ja se on niin pehmeä ääni heidän suussaan, ja heistä on todella ihanaa tuntea nimi, jonka Jumala antoi Pojalleen. Kurssilla on ollut dramaattinen vaikutus elämääni, ja olen varma, että tulee vielä olemaankin. Pidin paljon YES-kirjassasi olevasta todistuksestasi. Se oli innoituksen lähde naiselle, joka ei ole aina ollut uskova. Monet kiitokset tuosta kirjasta! Shalom sinulle ja omaisillesi, Cynthia Kuhn Eilatin Rukoustornin vaikutus israelilaisnuoriin Vieraanamme oli hiljattain nuorisoryhmä eräästä huomattavasta israelilaisesta seurakunnasta Tel Avivissa. He olivat 13 – 18 vuotiaita, israelilaisten uskovien lapsia, uutta Israelin Joosua-sukupolvea. Heidät haastettiin nousemaan rukoilemaan neljältä aamuyöstä ja Pyhä Henki kosketti heitä voimallisesti. Olemme innoissamme saadessamme olla voitelun ja siunauksen lähde erämaassa niin monille ihmisilleIsraelista ja kansakunnista. Ja etenkin nuorille, HalleluJah, kiitos Herralle Israelin tulevaisuudesta! Kauniille Tornitytöille! Haluamme kiittää teitä mitä yllättävimmästä ja mukavimmasta vierailustamme Tornissa. Nuoret pitivät siitä niiiiiin paljon ja jopa kehuivat teitä ihania tyttöjä meille! Rakkaat terveiset ja siunaukset. Adi & Motti:-))) Tilaa piispa Dominiquae Biermanin uudet kirjat Vision Negev Valtava sefardijuutalaisten ennalleenasettaminen
Tilaa vuoden 5773 juutalainen kalenteri Toora-jakeineen
Magneetilla varustettu taskukokoinen, jossa on papillinen siunaus englanniksi ja hepreaksi, jääkaapin oveen tai kukkaroosi, hyvä myös lahjaksi, vain 5 dollaria. Jos ostat 100 tai enemmän, hinta on 1,5 dollaria ja postimaksut Pyhän Antamisen Ennalleenasettaminen 1000-kertaisen siunauksen vapauttaminen
Ostakaamme Eilatin Rukoustorni valon nopeudella
Tavoite: 215.000 euroa ,270.000 dollaria Tällä hetkellä koossa on 8436 dollaria Auta meitä ostamaan Torni ja tule kuukausilahjoittajaksi, paypal http://www.kad-esh.org luottokortit info@kad-esh.org Aloita juutalainen uusi vuotesi oikein! Lähetä Ensihedelmäsi Siioniin ! Tämän he ovat nähneet hyväksi ja ovatkin sen heille velkaa. Jos kerran pakanat ovat tulleet osallisiksi heidän hengellisistä aarteistaan, niin he puolestaan ovat velvollisia auttamaan näitä aineellisella hyvällä. Room 15:27 Kunnioita Herraa antamalla varoistasi ja paras osa kaikesta sadostasi, niin sinun jyväaittasi täyttyvät runsaudella ja viini pursuaa kuurnistasi. Snl 3:9-10 Jokainen, joka lähettää Ensihedelminään (35 dollaria ja enemmän) syyskuun aikana, saa piispa Dominiquae Biermanin valaisevan ja innostavan kirjan VISION NEGEV (Näky Negevistä). SUKKOT 2013 Etkö päässyt mukaan Sukkot 2012 Israelin kiertueelle ja profeetalliseen heprealaisten juurten konferenssiin? Älä sure! Kutsumme sinut Jerusalemiin ensi vuonna. Ilmoittaudu aikaisin, sillä matkalle on tungosta. Sukkot Kiertue ja ResTORAatio Konferenssi Israelissa 2013
Contact Information Kad-Esh MAP Ministries E-mail: kad_esh_map@msn.com USA: 12809 Jefferson Ave. Ste C-17 Newport News, VA, 23608 Israel: PO Box 4090 Eilat 88140, Israel Phone +972 523 781 553, Fax +972 8 633 0270
© Copyright Bishop Dr Dominiquae Bierman 2012 – Lupa näiden kirjoitusten edelleenjakamiseen myönnetään (ja jopa kannustamme siihen). Näitä saat kopioida tekstimuodossa, lähettää sähköhttp://www.kad-esh.orgpostitse tai nettisivustosi kautta. Et kuitenkaan saa muuttaa mitään kohtaa tekstissä ja sinun on ehdottomasti säilytettävä kaikki kirjoittajan siihen liittämä aineisto mukana, mukaan luettuna seuraava teksti: Kad-Esh MAP Ministries, http://www.kad-esh.org/< span style=”color:#000000;”>. This copyright notice must also remain. For all other permissions and enquiries including publishing, please contact *Note all scripture is from New American Standard Bible unless otherwise stated.
|
© Copyright Bishop Dr Dominiquae Bierman 2012 – Lupa näiden kirjoitusten edelleenjakamiseen myönnetään (ja jopa kannustamme siihen). Näitä saat kopioida tekstimuodossa, lähettää sähkö http://www.kad-esh.orgpostitse tai nettisivustosi kautta. Et kuitenkaan saa muuttaa mitään kohtaa tekstissä ja sinun on ehdottomasti säilytettävä kaikki kirjoittajan siihen liittämä aineisto mukana, mukaan luettuna seuraava teksti: Kad-Esh MAP Ministries, http://www.kad-esh.org/< span style=”color:#000000;”>. This copyright notice must also remain. For all other permissions and enquiries including publishing, please contact*Note all scripture is from New American Standard Bible unless otherwise stated. |
This message was sent to aviti@suomi24.fi from:Kad-Esh MAP Ministries | PO Box 4090 | Eilat, none 88140, Israel | Email Marketing by ![]() |
Manage Your Subscription | Forward To a Friend |
![]() |
|
© Copyright Bishop Dr Dominiquae Bierman 2012 – Lupa näiden kirjoitusten edelleenjakamiseen myönnetään (ja jopa kannustamme siihen). Näitä saat kopioida tekstimuodossa, lähettää sähkö http://www.kad-esh.orgpostitse tai nettisivustosi kautta. Et kuitenkaan saa muuttaa mitään kohtaa tekstissä ja sinun on ehdottomasti säilytettävä kaikki kirjoittajan siihen liittämä aineisto mukana, mukaan luettuna seuraava teksti: Kad-Esh MAP Ministries, http://www.kad-esh.org/. This copyright notice must also remain. For all other permissions and enquiries including publishing, please contact*Note all scripture is from New American Standard Bible unless otherwise stated. |
This message was sent to aviti@suomi24.fi from:Kad-Esh MAP Ministries | PO Box 4090 | Eilat, none 88140, Israel | Email Marketing by ![]() |
Manage Your Subscription | Forward To a Friend |