Zion's gate

Ihan uusi WordPress-sivusto

י״ח בתמוז ה׳תשפ״ד / keskiviikko, heinäkuu 24, 2024

Toora

Toora (hepreaksi ‏תורה‎, Torah) eli humaš on heprealaisen Raamatun eli Tanakin ensimmäinen osa. Toora käännetään usein sanalla laki, vaikka asianmukaisempi käännös on opetus. Juutalaisille toora on Tanakin keskeisin osa, joka luetaan synagogassa läpi joka vuosi. Toorasta käytetään myös kreikkalaisperäistä nimeä Pentateukki, joka tarkoittaa viisiosaista kirjaa.[1]

Toora sisältää Raamatun viisi ensimmäistä kirjaa, joista muun muassa suomen­kielisessä käännöksessä käytetään nimitystä Mooseksen kirjat. Tätä nimeä niistä käytetään lähinnä protestanttisissa kirkko­kunnissa, sillä Martti Luther nimesi saksan­kielisessä raamatun­käännöksessään niiden keskeisimmän henkilön ja oletetun kirjoittajan, Mooseksen, mukaan.[1] Kirjat sisältävät esityksen vanhimman osan maailman luomisesta Mooseksen kuolemaan. Lisäksi ne sisältävät juutalaisten uskonnollisen lain, Mooseksen lain.

Kirjoilla on myös kreikkalais–latinalaiset nimet:[1]

Historia

Juutalaisen perimätiedon mukaan Mooses oli kirjojen tekijä, mutta tätä tietoa epäiltiin jo keskiajalla.[1] Kirjoissa itsessään ei kuitenkaan mainita, kuka ne on kirjoittanut[2], vaan ainoastaan joistakin niissä sitaatteina olevista kohdista sanotaan, että ne ovat Mooseksen kirjoittamia.[3]

Nykyään yleisin kanta on, että Mooses ei ole itse kirjoittanut kirjoja, esimerkiksi sillä perusteella, että niistä viimeisessä kerrotaan hänen kuolemastaan.[4] Lisäksi kirjoissa esiintyy ilmauksia, kuten ”Raakelin hautapatsas on olemassa vielä tänäkin päivänä”[5], jotka viittaavat siihen, että tapahtumahetken ja kirjoitushetken välillä on ollut paljon aikaa. Tämän vuoksi jo 1600-luvulla useat tutkijat esittivät, että Mooseksen alkuperäistä teosta olisi myöhemmin täydennetty tarpeellisiksi katsotuilla lisäyksillä.[6]. Esimerkiksi Spinoza arveli, että nykyiseen muotoonsa teoksen olisi lopullisesti laatinut Esra.[6]

Modernin eksegetiikan mukaan Pentateukki on todennäköisimmin koottu nykyiseen muotoonsa persialaisvallan aikana 400-luvulla eaa.[7] Neljä ensimmäistä Mooseksen kirjaa on muodostettu yhdistämällä tekstejä useista vanhemmista teoksista, joille tutkijat ovat antaneet nimet Jahvisti, Elohisti ja Pappiskirja,[2] kun taas Deuteronomium (Viides Mooseksen kirja) on ilmeisesti ollut oma kokonaisuutensa.[8] Nämä lähdeteokset on pyritty tunnistamaan osittain tyylinsä perusteella, osittain sen perusteella, mitä nimeä Jumalasta käytetään,[9] mutta suurelta osin niissä kerrottiin samoista muinaisajan tapahtumista.[7] Esimerkiksi veden­paisumuksesta on ilmeisesti ollut toisistaan poikkeavat kertomukset sekä Jahvistissa että Pappis­kirjassa, ja Pentateukin lopullinen toimittaja on sijoittanut näistä lähteistä peräisin olevia katkelmia toistensa lomaan sillä tavoin, että kertomus nykyisessä muodossaan sisältää runsaasti toistoa.[10]

Persialaisvallan aikana Toora määritteli juutalaisyhteisön oman identiteetin sekä sosiaalisesti että uskonnollisesti. Kantava uskonnollinen idea oli, että Jahve on Israelin jumala ja Israel on Jahven kansa.[1]

Oletetut lähteet

Jahvisti

Vanhin oletetuista lähteistä on Jahvisti. Nimensä se on saanut siitä, että se käyttää Jumalasta alusta lähtien nimeä Jahve.[11]. Teos on todennäköisesti alkanut kertomuksella Edenin paratiisista ja päättynyt kuvaukseen Luvatun maan valloittamisesta.[12]. Alkuperäisen teoksen loppukappaleista ovat erään teorian mukaan peräisin myös Tuomarien kirjan jakeet 1.1.-2.4.[12]

Jahvisti on todennäköisimmin kirjoitettu Jerusalemissa, mutta sen kirjoitusajasta on esitetty monia toisistaan poikkeavia arvioita. Eräät tutkijat ovat arvelleet sen olevan peräisin jo Daavidin ajalta, 900-luvulta eaa., mutta varmana pidetään, että se oli valmiina viimeistään Babylonin vankeuden aikoihin, 500-luvulla.[13]

Elohisti

Elohisti on saanut nimensä siitä, että se käyttää Jumalasta yleisnimeä Elohim, jumala.[14] Siitä on Raamatussa säilynyt vain katkelmia, jotka todennäköisesti on yhdistetty Jahvistiin jo kauan ennen kuin lopullinen Pentateukki muodostettiin.[15] Kertomusten lisäksi Elohistin on oletettu sisältäneen myös lakitekstejä, muun muassa ns. Liitonkirjan (2. Moos. 20:22 – 23:33), mitä kuitenkin pidetään epävarmana.[16]

Elohistin syntymäajasta ja -paikasta on voitu esittää vain arvauksia. Tavallisimmin on arveltu olevan peräisin Israelin kuningaskunnan kahtiajaon jälkeisestä pohjoisvaltakunnasta.[17]

Deuteronomium

Viides Mooseksen kirja on lakikirja, joka on peräisin ajalta ennen 621 eaa. Nykyisellään sekin kuitenkin sisältänee myös muutamia myöhemmin lisättyjä, Pappiskirjasta peräisin olevia katkelmia, erityisesti sen lopussa olevan kertomuksen Mooseksen kuolemasta.[18]

Pappiskirja

Pappiskirjaa pidetään lähteistä nuorimpana. Sille on tyypillistä pikkutarkka ja luettelomainen esitystapa, jonka perusteella siitä peräisin olevat Pentateukin kohdat on helppo tunnistaa.[19] Sellaisia ovat esimerkiksi Ensimmäisen Mooseksen kirjan sukuluettelot[20] sekä pääosa Mooseksen laista, erityisesti Kolmas Mooseksen kirja kokonaisuudessaan.[21] Myös Raamatun luomiskertomuksen[22] oletetaan olevan peräisin Pappiskirjassa, mutta sen jatkoksi sijoitetun kertomuksen Edenin paratiisista Jahvistilta.[11]

Sisältö

Toora sisältö jakautuu kertovaan tekstiin sekä käskyihin ja kieltoihin. Lisäksi se sisältää muun muassa sukuluetteloita ja runoutta. Teksti etenee kronologisesti, mutta se on paikoin mutkikas ja vaikeasti seurattava. Tämä antaa viitteitä siitä, että teksti ei ole syntynyt yhdellä kertaa nykyiseen muotoonsa. Suurin osa tooran tekstistä koostuu yhteisön elämää ja Jerusalemin temppelin kulttia koskevista käskyistä.[1]

Sisältö kahdentuu paikoitellen. Esimerkiksi kymmenen käskyä annetaan kahteen kertaan, ensin Siinailla[23] ja myöhemmin Moabissa[24] Luomiskertomuksia on kaksi.[25][26] Samaten toorassa on suoranaisia ristiriitoja. Oliko Nooan arkissa eläimiä seitsemän paria[27] vai ainoastaan yksi pari kutakin[28]? Abraham ja Saaran käynti Egyptissä[29] muistuttaa heidän siirtolaisuuttaan Gerarissa.[30] Lisäksi Toinen, Kolmas ja Viides Mooseksen kirja antavat samaa asiaa koskevia määräyksiä, mutta eri sanoin.[1]

Toora-käärö

Sefer tora [ספר תורה] eli ”Toora-kirja” kirjoitetaan pergamentille erityisellä musteella, jonka on oltava kosher eli kelvollinen. Työ on erittäin tarkkaa; jos yksikin merkki puuttuu tai on väärin kirjoitettu, Toora ei ole kosher eikä siitä ei voida lukea julkisessa jumalanpalveluksessa. Tooran voikin kirjoittaa vain tehtävään erikoistunut sofer eli kirjuri, joka suorittaa työnsä erityisen tarkkojen lakien mukaan. Monet soferit kastautuvat mikveen (rituaalikylpyyn) ennen Jumalan nimen eli tetragrammin (jud-he-vav-he) kirjoittamista.

Toora-käärön ulkomuoto määräytyy juutalaisen rituaalin mukaan. Aškenasien Toora-kääröä luetaan vaaka-asennossa pöydällä. Luvun jälkeen sen rullat suljetaan yhteen, sidotaan kangasvyöllä ja peitetään samettisella, kirjaillulla hupulla. Sefardien Tooraa taas luetaan pystyasennossa. Käärö on kiinnitetty kahtia avautuvan pyöreän tai kuusikulmaisen koristeellisen kotelon sisälle. Toora-käärö säilytetään synagogan etuosassa sijatsevassa kaapissa, jonka nimi on Aron ha’kodeš [ארון הקודש], eli pyhä kaappi.

Parasha

Juutalaisessa synagogassa Tooran luvun vuotuinen sykli alkaa simhat Tora-juhlan aikana, jolloin luetaan 5. Mooseksen kirjan loppu ja aloitetaan heti uudelleen luomiskertomuksesta. Tooran teksti jakautuu 54 viikkojaksoon eli parashaan [פרשה]:

Berešit (Genesis)

  • Berešit, 1.Moos. 1:1-6:8
  • Noah, 6:9-11:32
  • Lech-Lecha, 12:1-17:27
  • Vajera, 18:1-22:24
  • Chajei Sarah, 23:1-25:18
  • Toledot, 25:19-28:9
  • Vajetse, 28:10-32:3
  • Vajišlah, 32:4-36:43
  • Vaješev, 37:1-40:23
  • Mikets, 41:1-44:17
  • Vajigaš, 44:18-47:27
  • Vajekhi, 47:28-50:26

Šemot (Exodus)

  • Šemot, 2.Moos. 1:1-6:1
  • Va’era, 6:2-9:35
  • Bo, 10:1-13:16
  • Bešalakh, 13:17-17:16
  • Jitro, 18:1-20:23
  • Mišpatim, 21:1-24:18
  • Terumah, 25:1-27:19
  • Tetsaveh, 27:20-30:10
  • Ki Tisa, 30:11-34:35
  • Vajakhel, 35:1-38:20
  • Pekudei, 38:21-40:38

Vajikra (Leviticus)

  • Vayikra, 3.Moos. 1:1-5:26
  • Tsav, 6:1-8:36
  • Šemini, 9:1-11:47
  • Tazria, 12:1-13:59
  • Metsora, 14:1-15:33
  • Aharei mot, 16:1-18:30
  • Kedošim, 19:1-20:27
  • Emor, 21:1-24:23
  • Behar, 25:1-26:2
  • Behukotai, 26:3-27:34

Bamidbar (Numeri)

  • Bamidbar, 4.Moos. 1:1-4:20
  • Naso, 4:21-7:89
  • Beha’alotecha, 8:1-12:16
  • Šlah lekha, 13:1-15:41
  • Korah, 16:1-18:32
  • Chukat, 19:1-22:1
  • Balak, 22:2-25:9
  • Pinhas, 25:10-30:1
  • Matot, 30:2-32:42
  • Massei, 33:1-36:13

Devarim (Deuteronomium)

  • Devarim, 5.Moos. 1:1-3:22
  • Va’ethanan, 3:23-7:11
  • Eikev, 7:12-11:25
  • Re’eh, 11:26-16:17
  • Šoftim, 16:18-21:9
  • Ki Tetsei, 21:10-25:19
  • Ki Tavo, 26:1-29:8
  • Nitsavim, 29:9-30:20
  • Vajelekh, 31:1-31:30
  • Ha’azinu, 32:1-32:52
  • Ve’Zot Ha’Beracha, 33:1-34:12

Juutalainen kalenterivuosi sisältää enimmillään 54 tavallista sapattia. Kun suuria juhlapyhiä osuu sapateiksi, korvaa juhlaa koskeva Tooran kappale tavallisen viikoittaisen parashan. Tällaisina vuosina ns. arkisapatteja on vähemmän ja niiden lukumäärään perustuen lyhyempiä parashoita voidaan yhdistää (esimerkiksi Vajakhel-Pekudei).

Lähteet

Kirjalliset lähteet

Viitteet

  1. ↑ 1,0 1,1 1,2 1,3 1,4 1,5 1,6 Kuula, Nissinen & Riekkinen, s. 37–43
  2. ↑ 2,0 2,1 Rudolf Smend: Vanhan testamentin synty, s. 24. Suom. Martti Nissinen. Yliopistopaino, 1989. ISBN 951-570-052.
  3. ↑ esimerkiksi 2. Moos. 21:1-4
  4. ↑ 5. Moos. 34:1-12
  5. ↑ 1. Moos. 35:20
  6. ↑ 6,0 6,1 Smend, s. 22
  7. ↑ 7,0 7,1 Smend, s. 28
  8. ↑ Smend, s. 25, 28, 46
  9. ↑ Smend, s. 24-25
  10. ↑ Smend, s. 25-26
  11. ↑ 11,0 11,1 Smend, s. 25
  12. ↑ 12,0 12,1 Smend, s. 60
  13. ↑ Smend, s. 64-65
  14. ↑ Smend, s. 56
  15. ↑ Smend, s. 58
  16. ↑ Smend, s. 66
  17. ↑ Smend, s. 59-60
  18. ↑ Smend, s. 28
  19. ↑ Smend, s. 31
  20. ↑ 1. Moos. 5:1-32, 1. Moos. 11:10-27
  21. ↑ Smend, s. 27
  22. ↑ 1. Moos. 1:1-31
  23. ↑ 2. Moos. 20:1-17
  24. ↑ 5. Moos. 5:1-21
  25. ↑ 1. Moos. 1–2:4a
  26. ↑ 1. Moos. 2:4b–3
  27. ↑ 1. Moos. 7:2
  28. ↑ 1. Moos. 6:19
  29. ↑ 1. Moos. 12:10-20
  30. ↑ 1. Moos. 20:1-18

Tefilla

Star of David.svg Menora.svg

Tefilla (hepreaksi ‏תפילה‎, rukous) on vakiintunut nimi juutalaiselle jumalanpalvelukselle tai rukoushetkelle. Ensimmäisen Jerusalemin temppelin tuhon jälkeen rabbit asettivat kolme päivitäistä rukousta temppelin uhripalveluksen sijaan:

  • šaharit [שחרית]; aamurukous
  • minha [מנחה]; iltapäivärukous
  • arvit [ערבית]: iltarukous

Näiden lisäksi sapattina, uudenkuun päivänä sekä juhlapäivinä luetaan šaharit-rukouksen jälkeen musaf-rukous [מוסף], jossa muistetaan kyseisen juhlan erityisuhria. Jom kippurina rukouksia on kaiken kaikkiaan viisi, joista viimeinen on ne’ila-päätösrukous [נעילה].

Rukoushetkien pääosa on amida-rukous. Aamu- ja iltarukouksissa luetaan amidaa ennen Šema Israel-rukous. Muuten rukouksen osat koostuvat psalmeista, talmudin kappaleista sekä kuolleiden muistoksi luettavista kaddish-rukouksista. Sapattien ja juhlapyhien jumalanpalveluksien rukoukset ovat pidempiä ja ne sisältävät juhlille tyypillisiä tekstejä. Sisällöiltään laajimmat ja pisimmät rukoukset luetaan roš hašanana ja jom kippurina.

kstejä. Sisällöiltään laajimmat ja pisimmät rukoukset luetaan roš hašanana ja jom kippurina.